Hyppää sisältöön

Fillari, veroton luontoisetu

Fillari, veroton luontoisetu

12.11.2021

Työsuhdepyörä on erinomainen keino kohentaa työhyvinvointia ekologisesti. Samalla kohenee kunto.

Työsuhdepyöräily sai piristysruiskeen vuoden alussa, kun pyöräetu muuttui verottomaksi luontoiseduksi. Siitä sai alkunsa myös työsuhdepyöräpalvelua tarjoava GoByBike Finland Oy.

Teksti Tuomas I. Lehtonen Kuvat Joona Raevuori & Shutterstock

Toimitusjohtaja Tommi Ylösen mukaan GoByBiken tarjoama työsuhdepyöräpalvelu on saanut lentävän lähdön. Vajaassa vuodessa yritys on saanut asiakkaakseen yli 600 työnantajayritystä, ja pyöräedun piirissä on jo noin 60 000 työntekijää.

– Työsuhdepyörä luontoisetuna kiinnostaa niin työntekijöitä kuin työnantajiakin. Työntekijä voi hankkia sen kautta pyörän merkittävästi kaupan hintoja edullisemmin. Työnantaja pystyy puolestaan pienin kustannuksin parantamaan työntekijöiden työhyvinvointia ja edistämään ympäristöystävällistä liikkumista. Toki tällainen etu parantaa myös yrityksen brändimielikuvaa ja toimii hyvänä kannustimena työntekijöille, Ylönen kertoo. 

Pyöräedun käyttöönotto on tehty helpoksi. Suurillekin työnantajille, joilla on toimipisteitä usealla eri paikkakunnalla, etu saadaan käyttöön muutamassa arkipäivässä. 

– Työsuhdepyörä onkin jokaisen työpaikan saavutettavissa koosta, sijainnista tai alasta riippumatta.

Työsuhdepyöräily on veroton luontoisetu 1 200 euroon asti vuodessa. Työsuhde-edun arvo voi siis olla enimmillään 100 euroa kuukaudessa. Jos työntekijä haluaa valita kalliimman pyörän, työsuhdepyörän vuokrasopimuskautta vain pidennetään useamman vuoden mittaiseksi. Kun sopimus päättyy, työntekijä voi lunastaa pyörän omakseen tai palauttaa sen GoByBikelle. 

Verovapauden ansiosta työntekijä pystyy säästämään pyörän hankintakuluissa 20–40 prosenttia.

– Haluamme tehdä edun hyödyntämisestä helppoa sekä työnantajalle että työntekijälle. Kanssamme palvelusopimuksen tehneen yrityksen työntekijä voi hankkia mieleisensä pyörän mistä tahansa liikkeestä. Me järjestämme rahoituksen ja hoidamme sopimustekniset asiat. Myös varkaus- ja vahinkovakuutukset, tarvittavat huollot sekä taloushallinnon ja HR:n raportit sisältyvät sopimukseen. Pyörän verotusarvon mukainen vuokrahinta voidaan vähentää työntekijän bruttopalkasta. Työnantajan maksettavaksi tulee vain 15 euron kuukausittainen toimisto- ja käsittelymaksu.

Stora Ensolla tykästyttiin laajaan valinnanvapauteen

Stora Ensolla, Ilmarisessa ja Lappeenrannan kaupungilla on otettu pyöräetu käyttöön viime kevään ja kesän aikana. Käyttöönottoon ovat vaikuttaneet työntekijöiden kiinnostus verovapaaksi muuttuneeseen työsuhde-etuun sekä halu tukea työntekijöiden liikkumista ja työhyvinvointia. Vaakakupeissa painoi myös pyöräilyn ekologisuus. 

Stora Enson Suomen henkilöstöjohtaja Tero Pesun mielestä ekologinen pyöräetu sopii erittäin hyvin uusiutuvia materiaaleja valmistavan yhtiön arvoihin. Metsäyhtiö haluaa satsata myös vahvasti henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseen. Konsernin kaikki noin 6 000 työntekijää Suomessa pääsivät heti alkuvaiheessa pyöräedun piiriin. 

– Pyöräedussa oleellisen tärkeää on, että pyörää voi käyttää myös vapaa-ajalla. Tämä lisää työntekijöiden mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen, Pesu pohtii.

GoByBike valikoitui Stora Enson yhteistyökumppaniksi perinteisen kilpailutusprosessin perusteella. 

– Valitsimme GoByBiken laajan valinnanvapauden vuoksi. Henkilöstömme voi hankkia pyörän mistä tahansa pyöräliikkeestä, myös nettikaupasta tai ulkomaisesta myymälästä. Näin jokainen saa varmasti mieleisensä pyörän.

Pesu on ollut tyytyväinen GoByBiken vaivattomaan palvelumalliin. Hän pitää hyvänä, että pyörän rahoitus, vakuutukset ja huollot järjestyvät saman toimijan kautta.

– Yhteistyö on lähtenyt liikkeelle toivomallamme tavalla. Tarkoituksenamme on jatkaa yhteistyötä ja kehittää mallia eteenpäin. Jo nyt noin 300 työntekijäämme on hankkinut edun käyttöönsä, ja uusia kiinnostuneita tulee koko ajan lisää, Pesu mainitsee tyytyväisenä

PYÖRÄEDUSSA on tärkeää, että työsuhdepyörää voi käyttää myös vapaa-ajalla.

Ilmarisen väki kilpailee ajosta

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen HR-asiantuntija Saija Malmin mukaan aloite pyöräetuun tuli yhtiön omilta työntekijöiltä. Uuden edun käyttöönotosta myös päätettiin nopeasti, sillä se sopi hyvin Ilmarisen monipuolisten liikuntaetujen palettiin. Ensimmäisenä suvena pyöräetua päätti hyödyntää noin 30 työntekijää. Ensi keväälle Malm odottaa uutta työsuhdepyöräilijöiden aaltoa. 

– Työkykynäkökulma oli vahvasti päätöksen taustalla. Hyvä kuntohan parantaa osaltaan työkykyä. 

– Henkilöstömme tekee toimistotyötä, joten istumista tulee päivän aikana paljon ja työasennot tietokoneen ääressä ovat staattisia. Työn tauotus ja mielekkäät tavat liikkumiseen tuovat koneella istumiselle tärkeää vastapainoa. Työmatkapyöräily auttaa tuulettamaan ajatuksia ja rajaamaan työtä muusta elämästä. Pyöräily on myös ekologinen vaihtoehto liikkumiseen, Malm toteaa.

Ilmarisen henkilökunnassa on paljon innokkaita fillaroijia. Jo useampana vuonna yrityksen työntekijät ovat osallistuneet Pyöräilykuntien verkosto ry:n järjestämään pyöräilyn kilometrikisaan. Viime vuonna 100 Ilmarisen työntekijää pyöräili yhteensä yli 64 000 kilometriä. Työsuhdepyörien hankinnat poikinevat tulevaisuudessa lisää kisakilometrejä. 

– Hyvällä pyörällä on mukavampi polkea pidempiäkin matkoja. Pyöräedun avulla työntekijämme voivat hankkia käyttöönsä tavanomaista tasokkaamman pyörän. Tämä todennäköisesti tulee lisäämään ajohaluja, Malm pohtii.

Lappeenrannan kaupunki on työmatkapyöräilyn pioneeri

Lappeenrannan kaupunki otti GoByBiken pyöräedun käyttöön ensimmäisenä eteläkarjalalaisena organisaationa. Samalla kaupungille luotiin polkupyöräpolitiikka. Kaupungin henkilöstöjohtaja Päivi Savilampi-Oikkonen kertoo, että Lappeenranta haluaa Suomen ympäristöpääkaupunkina edistää ekologista sekä ilmastoystävällistä liikkumista. Samalla kaupungin henkilöstöä pyritään aktivoimaan liikunnallisten harrastusten pariin. 

– Julkisella puolella työsuhde-edut eivät ole niin yleisiä kuin esimerkiksi teollisuussektorilla. Me haluamme kuitenkin toimia suunnannäyttäjänä liikunnallisten työsuhde-etujen saralla. Pyrimme tarjoamaan jokaiselle työntekijälle mieleisen liikuntaedun. Pyöräetu täydentää monipuolisten liikuntaetujemme kokonaisuutta, Savilampi-Oikkonen kertoo. 

Tähän mennessä jo noin 60 Lappeenrannan kaupungin työntekijää on saanut pyöräedun käyttöönsä. Savilampi-Oikkonen uskoo, että tulevana kesänä työsuhdepyöräilijöiden määrässä nähdään uusi kasvuhyppäys. 

– Yhteistyömme GoByBiken kanssa on lähtenyt todella hienosti liikkeelle, ja olemme saaneet henkilöstöltämme erinomaista palautetta pyöräedusta. Erityisen innostuneita ovat olleet pelastuslaitoksemme työntekijät, jotka ovat hankkineet laadukkaita täysvaimennettuja ja sähköavusteisia pyöriä, Savilampi-Oikkonen kertoo. 

Kaikilla Lappeenrannan kaupungin vakituisilla työntekijöillä on tasapuoliset mahdollisuudet pyöräedun hyödyntämiseen. 

– Tyypillisimmillään työntekijöidemme pyörien sopimuskaudet ovat 30–40 kuukauden mittaisia. Noin pitkällä sopimuksella pystytään kuolettamaan peräti 3 000–4 000 euron pyörän hinta, Savilampi-Oikkonen paljastaa.

Pyöräedulla säästää rahaa

Pyöräsopimuksen teko on helppoa ja vaivatonta. Työntekijä valitsee haluamansa pyörän ja GoByBike hoitaa kaiken muun vakuutuksia myöten.

PYÖRÄEDUN verotusarvo vähennetään työntekijän bruttopalkasta. Näin pienenevät työntekijän verotettava tulo, veroprosentti ja palkasta maksettavat verot. Oheinen esimerkki selventää asiaa.

Työntekijä valitsee 3000 euron työsuhdepyörän, jonka vuokrasopimuskausi on 36 kuukautta. Työnantaja vähentää kuukausittain pyörän 100 euron verotusarvon työntekijän 3 200 euron bruttopalkasta. Sopimuksen päättyessä työntekijä voi lunastaa pyörän 150 euron hintaan.

100 euron verotusarvolla työntekijän nettokuukausitulot laskevat noin 60 euroa ja koko vuokrasopimuskaudella 2 160 euroa (36 kuukautta x 60 euroa). Kun summaan lisätään pyörän lunastushinta, hankintakulut ovat työntekijälle 2 310 euroa. Työntekijälle sopimus tuottaa siis 690 euron säästön verrattuna pyörän ostoon kaupasta.

Haku