Exceliin perustuvat prosessit tehostuvat pilvityökalulla

Kun liiketoiminta elää jatkuvassa muutoksessa, jää ohjelmistopuolelle kattamattomia alueita. Näitä aukkoja paikataan henkilökohtaiseen tiedonkäsittelyyn tarkoitetuilla Microsoftin Exceleillä.
TEKSTI | KARI KUISTI KUVA | VIA RAMSTÉN
Yhä useammat yritykset pyrkivät henkilökohtaiseen tiedonkäsittelyyn tarkoitetuista Excel-taulukoista eroon niiden haavoittuvuuden takia.
– Excelit ovat iso ongelma yrityksille, koska ne synnyttävät manuaalisia prosesseja. Tiedosto on useimmiten jonkun henkilön takana, mikä aiheuttaa lisäongelmia digitalisoinnissa, kertoo Sami Lahti, yksi Koivu Solutions Oy:n perustajista.
Yrityksen perustajat ovat yrittäneet kukistaa Exceliä yli 20 vuotta, heikoin tuloksin. Siksi he päättivät valita toisen tien. Excel jätettiin rauhaan, mutta kehitettiin työkalu, joka saa yleisesti käytössä olevan taulukkolaskentaohjelman toimimaan saumattomasti yrityksen prosesseissa, automaatiossa ja integroinneissa.
– Meidän kehittämässä ratkaisussa käyttäjä näkee edelleen sen tutun Excelin, mutta yrityksen IT-järjestelmät näkevät selkeän rajapinnan ja strukturoidun datan.
Lahden mukaan Koivun Value Flow Cloud -sovelluksen avulla Excelin käyttäjä toimii niin kuin ennenkin, mutta tietojen tallennus menee pilveen. Sen jälkeen tiedot ovat kaikkien muiden järjestelmien käytössä välittömästi ja pilvipalveluiden koko arsenaali on käytettävissä: laskentateho, analyysityökalut, koneoppiminen ja niin edelleen.
Pilvipalvelu avasi portit
Koivu Solutionsin perustajiin kuuluva Janne Salmi sanoo pilvipalvelujen alentavan asiakkaiden kustannuksia ja nopeuttavan toimintaa.
– Koivun ratkaisun avulla Exceliin perustuvista prosesseista pystyy tekemään läpinäkyvämpiä, nopeampia ja tehokkaampia. Käyttöönotto on helppoa, koska käyttäjät voivat jatkaa tutun Excelin käyttämistä ja halutessaan käyttää myös Koivun mobiili- ja webbikäyttöliittymiä, Salmi korostaa.
Kaikilla Koivu Solutions Oy:n perustajilla on pitkä ja monipuolinen kokemus yritysohjelmistojen kehittämisestä ja toteuttamisesta tukemaan asiakasyritysten prosesseja. Yrityksen perustajat ovat olleet alalla 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Kokemusta on myös USA:sta, jossa yritys toimii Suomen ohella. – Aloitimme saman tien globaalina yrityksenä, ja tällä hetkellä suurin osa projekteistamme on Amerikan mantereella, Salmi paljastaa.
Asiakkaita eri aloilta
Koivun nykyiset asiakasyritykset toimivat teollisuudessa, vähittäiskaupassa ja palvelualoilla. Esimerkiksi tunnettu amerikkalainen muotibrändi käyttää Koivu Solutionsin kehittämää VFC-ratkaisua myyntikampanjoidensa suunnitteluun. Heillä hinnoitteluanalyytikot hallitsevat kampanjoiden luonnin USA:n ja Kanadan 300:aan brändimyymälään. Salmi kertoo Atlantin takaa tulleiden käyttäjäkokemusten olleen ylistäviä.
– Käyttäjät rakastavat ratkaisuamme. Koivun sovellus nopeutti kampanjoiden suunnittelua 80 prosentilla ja samalla hinnoitteluvirheet vähenivät 90 prosenttia, Salmi summaa.