Hyppää sisältöön

Etätöitä voi tehdä muuallakin kuin kotitoimistolla

Etätöitä voi tehdä muuallakin kuin kotitoimistolla

23.03.2021

Spacehub on äänieristetty työtila, joka poistaa etätyötilojen perinteiset ongelmakohdat: työtilat sijaitsevat lähellä ihmisiä ja palveluja, ja kaikki hoituu yhden sovelluksen taktiikalla.

Spacehub on puuttuva linkki etätyötilojen tarjonnassa. Yhden sovelluksen kautta varattavat, ammattimaiset ja koronaturvalliset tilat tarjoavat etätyön vaatimaa joustoa, rauhaa sekä yksityisyyttä. 

Teksti Maria Paldanius  Kuva Sanni Hirvonen

Korona on pakottanut yritykset ja etätyöntekijät pohtimaan työhyvinvointia aiempaa enemmän. Toimistot ovat hiljentyneet ja töitä tehdään pitkälti kotoa tai kahviloista käsin. Monille järjestely on ollut toimiva ja tuonut työntekoon tervetullutta joustoa, toisille se on tuonut uusia haasteita. Näihin haasteisiin uusi innovaatio, Spacehub, pyrkii vastaamaan tarjoamalla puuttuvan linkin etätyötilojen spektriin. 

– Moni etätyötä tekevä tietää, ettei koti tai kahvila aina ole tehokkain, eikä mukavin paikka työntekoon. Siellä voi olla monenlaisia häiriötekijöitä ja haasteita esimerkiksi sen suhteen, miten keskustella yksityisyydensuojan piiriin kuuluvista asioista. Näitä haasteita Spacehub lähti ratkaisemaan uudesta näkökulmasta, pohjustaa Spacehubin toimitusjohtaja Tuomas Ilola.

Spacehubit, eli yksityiset ja hiljaiset työskentely- ja tapaamistilat tuodaan sinne, missä ihmiset luonnollisesti haluavat tehdä töitä, eli pääasiassa kauppakeskuksiin palvelujen äärelle. Yhden sovelluksen kautta yritys voi varata työntekijöilleen tai työntekijät itselleen työskentelytilan. Sovelluksen kautta hoituvat myös niin kopin oven avaus kuin maksaminenkin. Spacehub on siten poistanut etätyötilojen perinteiset ongelmakohdat. 

– Kaikki hoituu yhden sovelluksen kautta ilman ihmiskontaktia tai avainten hakemisia. Tilat myös löytyvät helposti, koska asiakas saa kartan rakennuksesta, jossa koppi sijaitsee. Kopit on hajautettu alueille, joissa ihmiset yleensä käyvät, hyvien kulkuyhteyksien päähän ja parheiden palveluiden äärelle, Ilola kiteyttää.

Megatrendinä joustavuus

Yritys tekee hyvää tulosta, kun työntekijät tekevät hyvää työtä. Hyvää työtä taas syntyy työntekijöiltä, jotka voivat hyvin. Mitä työhyvinvointi sitten edellyttää? Jos tarkastellaan megatrendejä, yksi millenniaalien – tämän hetken suurimman työtä tekevän sukupolven – toiveista on työnteon joustavuus.

– Yrityksille ja työnantajille joustavuus voi olla iso kilpailutekijä. Millenniaalit ovat nyt suurin työtä tekevä sukupolvi ja heille olennaista on muun muassa se, miten hyvin työn ja arjen voi sovittaa yhteen, Ilola avaa.

Spacehub-kopit ovat yksi ratkaisun avain. Kopit sijoitetaan pääasiassa kauppakeskuksiin, välttämättömien palvelujen äärelle, jonne pääsee helposti ja ympäristöystävällisesti julkisilla, polkupyörällä tai kävellen. Autoilijoille taas on runsaasti pysäköintipaikkoja, joten parkkeeraukseen ei kulu turhaan aikaa. Koppien ikkunoissa on frosting-lasit, joista ei näe suoraan sisään mitä kopissa tehdään, mutta joista valo pääsee läpi estäen klaustrofobisen tunteen syntymisen. Korona aikana merkille pantavaa on myös se, että koppien seinät ovat antibakteerista materiaalia ja tehokkaan ilmanvaihdon ansiosta ilma vaihtuu asiakkaiden vaihtumisen välillä kokonaan. 

– Spacehub-kopit ovat privaatteja ja äänieristettyjä, ammattimaisia ja koronaturvallisia ympäristöjä etätyöskentelyyn. Ilmanvaihto on niin hyvä, että seuraava asiakas ei hengitä kopissa samaa ilmaa kuin edellinen. Kopeissa voi tietenkin pitää myös kahdenkeskisiä tapaamisia ja käydä välissä syömässä, tai hakea lounasta mukaan, Ilola luettelee ratkaisun monia etuja. 

Työtä missä tahansa

Korona-aikana monet yritykset ovat kartoittaneet työntekijöidensä kiinnostusta jatkaa etätöitä myös koronan jälkeen. Kiinnostus on ollut suurta, mikä enteilee sitä, että leijonanosa työstä muuttuu etätyöksi myös tulevaisuudessa. Spacehub on siten paitsi ajankohtainen, myös aikaansa edellä oleva innovaatio. 

– Erilaiset työnteon mahdollisuudet ovat lisääntyneet valtavasti. Nykyään työnteko on yhä enemmän sitä, että ihmiset eivät tapaa toisiaan esimerkiksi toimistoilla, vaan erilaisten etäyhteyksien kautta. Silloin kunkin täytyy myös miettiä, missä keskustelu onnistuu ilman häiriötekijöitä, Ilola tähdentää.

Siihen Spacehub on oivallinen ratkaisu. Täysin uusi konsepti tarjoaa työtiloja urbaanissa ympäristössä parhaiden palveluiden keskellä ja mahdollistaa työn tekemisen periaatteessa ihan missä tahansa. Se on sitä, mitä nyt, ja jatkossa kaivataan työympäristöltä. SpaceHub-työtiloja ilmestyy Helsingin kauppakeskuksiin tämän vuoden huhtikuun aikana.

Lisätietoja: getspacehub.com

Haku