Hyppää sisältöön

Erikoissisustuksen tarkka ammattilainen

Erikoissisustuksen tarkka ammattilainen

27.01.2022

Eduskuntatalon ikoniset Pater Noster -hissit ovat yksi malliesimerkki DecoWorksin osaamisesta erikoissisustuksen parissa.

Salolaisen DecoWorksin työnjälki näkyy sielläkin, mistä sitä ei huomaa etsiä. Kuten metroaseman hissien ovenpielessä tai eduskuntatalon hisseissä.


TEKSTI | VILMA TIMONEN  KUVA | DECOWORKS

DecoWorks Oy:n ydinosaamista ovat rakennusten sisätilojen erikoissisustukset. Suuri osa tuotannosta liittyy hissien sisustukseen, mutta yritys on vahva tekijä myös rakennustoimialalla. 

– Konseptimme on: mitataan, suunnitellaan, valmistetaan ja asennetaan. Teemme yksilökappaleita: esimerkiksi hissit ovat aina eri kokoisia, joten ei ole mitään standardia, vaan kaikki pitää mitata millilleen uusiksi. Osaamisemme on tarkkuutta vaativaa työtä, ja siinä olemme huippuja, kertoo DecoWorksin toimitusjohtaja Kirsi Somervuori.

Hissien sisustukseen kuuluvia elementtejä ovat esimerkiksi katot, lattiat, peilit ja kaiteet sekä ulkoiset pielet. Materiaalina dominoi metalli, jonka lisäksi käytetään puuta ja yhä enemmän myös lasia. 

Vahvaa puuosaamista

DecoWorks poikkeaa monista kilpailijoistaan siinä, että se pystyy toimittamaan saman katon alta sekä metalli- että puuosat. 

– Meillä on toimiva puuosasto, ja konekantamme on sellainen, että pystymme vastaamaan melkeinpä mihin vain tarjoukseen. Puuosastoltamme löytyy ammattitaitoisia puuseppiä, jotka odottavat sormet syyhyten, että pääsevät näyttämään osaamistaan.

Puuosaaminen näkyy laajasti DecoWorksin kohteissa, joita ovat esimerkiksi niin Töölön kirjaston hissit kuin Myllyn ja Ratinan kauppakeskusten liukuportaiden laminaattiverhouskin. Referenssilistalle kuuluu myös useita niin sanottuja arvokohteita, joista tunnetuin on Eduskuntatalon Pater Noster -hissi. Arvokohteet edellyttävät monen alan erikoisosaamista.

– Kun kohteet ovat spesiaaleja, täytyy tietää ja tuntea materiaalit, miten ne käyttäytyvät. Henkilökuntamme ammattitaito on äärettömän kova, ja meillä on monenlaista erikoisosaamista. Se on meidän valttimme. Vaikka laitekantamme on laaja, työn tekevät ihmiset. Kaikki tehdään käsityönä.

Aina mittojen mukaan

DecoWorksilla on vuoden mittaan työn alla satoja eri kohteita, joiden koko vaihtelee pienistä listoitustöistä mittaviin sisustuskokonaisuuksiin. Suurin osa työmaista sijaitsee Etelä-Suomessa sekä Varsinais-Suomessa, ja niihin lukeutuu muun muassa sairaaloita, liikekiinteistöjä ja taloyhtiöitä. Jatkossa yritys toivoo pääsevänsä hyödyntämään yhä enemmän puuosaamistaan. Sen kannalta kiinnostavia kohteita olisivat esimerkiksi hotellien aulatilat ja ravintoloiden sisustukset.

– Meihin kannattaa ottaa yhteyttä aina, kun on ajatuksena lähteä tekemään sisustusta mittojen mukaan mihin tahansa ympäristöön.

DecoWorks tunnetaan alalla paitsi millintarkasta työnjäljestään, myös toimitusvarmuudestaan ja joustavasta, asiakaslähtöisestä asenteestaan. Somervuori lupaa, että asiakkaan ei tarvitse huolehtia työn etenemisestä, vaan yritys tekee sen, minkä lupaa – sovitussa aikataulussa. Hyvä maine on jo levinnyt rakennusliikkeiden keskuudessa.

– Työmme puhuu puolestaan. Se on parasta mainosta mitä voi olla!

Haku