Erikoispinnoitettu lasi suojaa lintuja törmäyksiltä

Monien suurten kaupunkien määräykset vaativat rakennuksilta lintuturvallisia materiaaleja.
TEKSTI ja kuva pilkington
Rakentamisessa isojen ikkunoiden ja lasijulkisivujen suosio on kasvanut. Se aiheuttaa kuitenkin linnuille haasteita, koska ne eivät kykene havainnoimaan visuaalisia signaaleja, kuten ikkunakehyksiä. Siten linnut eivät myöskään pysty ympäristössään erottamaan lasin sijaintia. Ongelma on kuitenkin ratkaistavissa lintuturvallista lasia käyttämällä.
Kasvillisuuden, taivaan ja muiden rakennusten heijastukset ovat petollisia linnuille, ja ne voivat aiheuttaa lintujen törmäyksiä ikkunoihin. Tästä syystä Pilkington AviSafe™ lasin heijastetta on muokattu siten, että se poikkeaa muiden lasien normaalista heijasteesta, jolloin lintujen on helpompi havaita lasien olemassaolo.
Lintuturvallisten lasien kehitystyö alkoi Suomen Tasolasiyhdistyksen hallituksessa vaikuttavan Harri Korpelan mukaan kymmenisen vuotta sitten. Ensimmäisenä oltiin liikkeellä Yhdysvalloissa, jossa on paljon korkeaa rakentamista ja pilvenpiirtäjiä.
– Lintutörmäykset etenkin kevään ja syksyn muuttoaikoina todettiin kasvavaksi ongelmaksi, joka haluttiin ratkaista. Tänä päivänä monien suurten kaupunkien määräykset vaativat rakennuksilta lintuystävällisiä materiaaleja, ja tämänkaltaista muutosta on nähtävissä Euroopassakin, Korpela toteaa.
Rakennuttajat ja rakentajat ovatkin havahtuneet lintuturvallisuuteen ja kiinnittävät siihen entistä enemmän huomiota. Kohteen ei tarvitse välttämättä olla korkea kerrostalo, vaan myös omakoti- ja mökkirakentajat ovat kiinnostuneet estämään lintujen törmäykset ikkunaan.
Korpela huomauttaa, että jo itsessään isot lasipinnat ovat usein kohtalokkaita linnuille ja jos niissä on jokin heijastetta lisäävä ominaisuus, kasvaa törmäysriski merkittävästi. Heijaste saattaa olla lasityypistä riippuen jopa kaksin-tai kolminkertainen tavalliseen lasiin verrattuna.
Pinnoite rikkoo heijastuksen
Linnut törmäävät lasiin, kun ne erehtyvät pitämään puiden, taivaan ja muun maiseman heijastuksia todellisina ja yrittävät lentää näkemäänsä heijasteeseen. Lintuturvallisen lasin kuvioitu pinnoite häiritsee heijastusta tehokkaasti, jolloin linnut havaitsevat ikkunan tai lasijulkisivun ja osaavat väistää sitä.
Tuotteen kehityksestä on vastannut Pilkington United Kingdom Limited, joka kuuluu tänä vuonna sata vuotta täyttävän Pilkington Lahden Lasitehtaan kanssa NSG-konserniin. Tuotetta on testattu nimenomaiseen tarkoitukseen suunnitellulla WIN-testillä Itävallassa. Lasin pinnoite hyödyntää UV-valoa ja näkyvän valon aallonpituuksia, joita linnut näkevät. Näin ne havaitsevat esteen ja välttävät vaaran. Pinnoite asennetaan lasituksen ulkopinnalle.
– Lasin häipyvä pystyraidoitus on ulkoa päin katsottuna näkyvä myös ihmissilmälle, kuten kaikki lintujen törmäämistä estävät tuotteet. Sen sijaan rakennuksen sisäpuolella maisemaa ja valoa vasten katsottuna raidoituksen aiheuttama häiriö on minimaalinen. Pinnoite kestää lasin koko käyttöiän eikä vaadi pesua kummempaa huoltoa.
Lasiin voidaan yhdistää muita ominaisuuksia, kuten auringonsuojapinnoite, joka asennetaan uloimman lasin kakkospinnalle eli sisäpuolelle. Satavuotias yritys tarjoaa myös muita kiinnostavia ratkaisuja, kuten Pilkington Activ™ -tuotetta, joka on ensimmäinen kaupallisesti saatavilla oleva itsepuhdistuva lasi.