Hyppää sisältöön

Ensiluokkaiset laitteet joko vuokralle tai omaksi

Ensiluokkaiset laitteet joko vuokralle tai omaksi

8.11.2021

Infran laitemarkkina tulee pandemian jälkeen selvästi piristymään, sanoo Konevel Oy:n toimitusjohtaja Mikko Jääskeläinen.

Infrahuollon koneita ja laitteita tarjoava Konevel Oy on ottanut tehtäväkseen uudistaa alan toimintatapoja. Yhtiö satsaakin vahvasti asiakaskokemukseen.

Teksti Ritva-Liisa Sannemann  Kuva Teemu Heikkilä

Elokuussa Konevelin toimitusjohtajana aloittanut Mikko Jääskeläinen on lähtenyt puunaamaan yhtiön prosesseja entistä kirkkaammiksi. Hän on ammentanut strategisen johtamisen oppinsa IT-alalta, jossa hän toimi parikymmentä vuotta johtotehtävissä ja konsulttina. 

– IT-alalla asiakastyytyväisyydestä huolehtiminen on arkipäivää, mutta työlaitteiden markkinassa vielä uutta. Haluamme erottautua juuri poikkeuksellisen hyvän palvelun ja asiakaskokemuksen kautta, Jääskeläinen lupaa.

Jos kone hajoaa työmaalla, yhtiö lähettää paikalle korjaajan ja toimittaa tarvittaessa väliaikaisen laitteen, jotta työt eivät keskeydy.

Jääskeläinen pitää tärkeänä, että asiakas saa sen mitä haluaa, ja päällimmäiseksi jää tunne välittämisestä. Asioinnin jälkeen asiakkailta tullaan keräämään palautetta soittamalla tai digitaalisten kanavien kautta. Toiveita kuunnellaan myös messuilla. Tavoitteena on kehittää palveluita entistä paremmiksi.

Kasvua Etelä-Suomesta

Konevel perustettiin Iisalmeen 2010 infrahuollon laitteiden maahantuontia ja kauppaa varten. Se edustaa yksinoikeudella useita merkkejä ja tekee omaa tuotekehitystä.

Asiakaskuntaan kuuluu maatalousyrittäjiä sekä maanrakentamisen, kiinteistö- ja tiehuollon, purku- ja kierrätyksen, viherrakentamisen ja viemäröintialan toimijoita sekä kunnat ja valtionhallinto.

Yhtiö on hiljattain laajentanut toimintansa Tuusulaan tavoitteenaan hakea kasvua Etelä-Suomesta. 

– Keskitämme Tuusulaan vuokrakoneliiketoimintaa ja varaosapalveluita. Alueella on runsaasti kausiluontoisia toimijoita, joille tarvelähtöinen kaluston vuokraaminen on järkevin ja ekologisin ratkaisu.

Osa yhtiön uudistumista on painopisteen siirtäminen koneiden vuokraamiseen ostamisen sijaan. Vuokralaitteet ovat aina huollettuja laatutuotteita, eivätkä vaihtolaarista kaivettuja ikäloppuja rojuja.

Tiedolla johtaminen on yksi Jääskeläisen lempilapsista. Käytännössä se tarkoittaa, että asiakasdataa hyödynnetään asiakkaiden kausiluonteisten tarpeiden ennakoimiseksi. Datasta selviää, mitä ja milloin asiakas on tilannut aiemmin.

– Oikea-aikaisuus vähentää turhia ostoja ja laitteiden seisottamista varastossa. On kaikkien etu hankkia oikeita laitteita oikea-aikaisesti. 

Laitteiden toimitusajat ovat globaalin materiaalipulan takia venyneet ja myös hintataso on nousussa. Vuokraaminen on hyvä vaihtoehto toimitusvaikeuksissa kamppailevalle alalle.

Kaikki kanavat käyttöön

Tähän asti alan markkinointi on keskittynyt pääasiassa paperilehtimainontaan, mutta Konevel aikoo jatkossa lisätä monikanavaisuutta sähköisillä alustoilla.

– Kehittelemme myös verkkokauppaa ja apuria netissä asiointiin.

Konevelin edustamien ensiluokkaisten tuotteiden laatu, käyttöikä ja kustannustehokkuus ovat tuoneet yritykselle uskollisia asiakkaita. Yhtiö myös huoltaa vanhoja laitteita ja myy niitä käytettyinä. 

Haku