Energiatehokkuus pienentää rakennuksen hiilijalanjälkeä

Rakentamisen hiilijalanjäljen kannalta merkittävimpiä tekijöitä ovat rakennusmateriaalien valmistuksen päästöt sekä käytönaikainen energiankulutus.
TEKSTI | KATI HALONEN KUVA | KINGSPAN
Rakennuksen elinkaari kattaa kaikki vaiheet raaka-aineiden ja tuotteiden hankinnasta aina rakennuksen purkuun saakka. Rakennuksen tilaaja määrittelee, kuinka pitkää elinkaarta hän lähtee rakennukselle tavoittelemaan, ja tekee valintoja sitä kautta, sanoo Kingspan Insulation Oy:n teknisen palvelun päällikkö Maija Toivonen.
Lisälämmöneristämisellä ja eristeiden vaihdolla vaikutetaan rakennuksen energialuokitukseen. Rakenteen lämmöneristävyys ja tiiveys on suurin yksittäinen rakennuksen energiatehokkuuteen vaikuttava valinta.
– Korjausrakentamisessa pitää ensisijaisesti ottaa huomioon olemassa oleva rakennus ja korjattava ongelma. On varmistettava, että rakenteet toimivat rakennusfysikaalisesti myös lisälämmöneristyksen jälkeen. Jos haetaan hyvää lämmöneristävyyttä muuttamatta rakennuksen ulkoisia mittoja ja arkkitehtuuria, voidaan miettiä esimerkiksi sisäpuolista lisälämmöneristystä tai olemassa olevien eristeiden vaihtoa, Toivonen kuvailee.

Eristeet vaikuttavat myös rakentamisvaiheen ja käytönaikaiseen olosuhdekestävyyteen. Väärä materiaalin valinta tai virheellinen asennus voi muodostaa kondensaatioriskin, jolloin rakenteisiin voi syntyä mikrobivaurioita.
Työmaatoimintojen kosteudenhallintaan on kehitetty erilaisia käytänteitä, esimerkiksi Kuivaketju10-toimintamalli, jolla varmistetaan, että kosteusolosuhteet ovat hallinnassa rakennustyön aikana. Mutta erityisesti korjausrakentamisessa myös materiaaleja ja rakenneratkaisuja on mietittävä rakennusfysikaalisten toimintojen kautta siten, että rakenteet toimivat Suomen ilmastoissa oikein eikä kosteus aiheuta niissä ongelmia.
Ohut eriste antaa vapauksia rakennuksen suunnitteluun
Suomessa määräykset rakennusten lämmöneristävyyden suhteen ovat maailman tiukimmasta päästä. Tiukat määräykset ovat myös johtaneet rakennepaksuuksien kasvamiseen.
Kingspanin tehokkailla eristeillä saa samalla kertaa toteutettua paitsi ohuet rakenteet myös hyvän lämmöneristävyyden sekä vedottoman, ilmatiiviin rakenteen. Esimerkiksi diffuusioavoin Kooltherm-eriste soveltuu hengittävänä vanhojen betonisandwich-elementtien ulkopuoliseen lisälämmöneristämiseen, mikäli vanha sandwich-rakenne vain on kunnossa. Sisäpuoliseen lisälämmöneristämiseen Therma-eristeen tiivis laminaatti puolestaan mahdollistaa asennuksen ilman erillistä höyrynsulkua.
TEHOKKAAT ERISTEET
- Pienentävät kiinteistön hiilijalanjälkeä.
- Mahdollistavat ohuet katto- ja seinärakenteet.
- On kustannustehokas ratkaisu, joka on myös helppo asentaa.