Elinvoimainen puutarha on myös ympäristön ystävä

Puutarhatuotteiden vahvasti vilkastunut kysyntä on pistänyt tuotantokapasiteetin koville ympäri Eurooppaa, myös meillä Suomessa.
Teksti Ritva-Liisa Sannemann Kuva Jarkko Pekonen
Suomalainen perheyritys Berner Oy on vastannut kasvavaan kysyntään investoimalla uuteen tuotantolinjaan, jossa valmistetaan GreenCare-kotipuutarhatuotteita. GreenCaren tuoteryhmäpäällikkö Jussi Petäjä arvioi, että alan myynti on kasvanut korona-aikana kymmeniä prosentteja.
– Saarijärven tehtaan tuotantolinja valmistui viime vuonna yhteistyössä kumppanimme Tikalan Oy:n kanssa. Uusi linjasto pystyy tuplaamaan tuotantomäärät.
Tikalan valmistaa GreenCare-tuotesarjaan kuuluvia kasvualustuotteita, lannoitteita, katteita ja kompostituotteita. GreenCare on myös johtava toimija nurmikonhoitotuotteissa. Sen siemenet valittiin Helsingin uuden Olympiastadionin nurmeen.
Uuden tuotantolinjan etuna on ympäristöystävällisyys: linjasto säästää energiaa jopa 30 prosenttia ja mahdollistaa entistä paremman materiaalien kierrättämisen. Valtaosa raaka-aineista saadaan lähialueilta Keski-Suomesta. Pakkauksissa puolestaan käytetään kierrätettyä muovia.
– Hiomme myös logistiikkaa, jotta kuljetukset toimitetaan asiakkaille mahdollisimman vähäisin päästöin ja täysin kuormin.
Kiertotalous on osa tuotemerkin arvoja. Esimerkiksi Ympäristön Ystävä -puutarhalannoitteessa hyödynnetään viljojen sivujakeita, sokerituotannon käyttämättömiä osia ja kasviöljyjen tuotannon ylijäämää. Tuloksena syntyy kasviperäinen lannoite, jonka raaka-aineista valtaosa on kierrätettyä.
Ravinteet sesongin mukaan
Tuotteet on tehty helpottamaan lannoitusta, ja siksi tarjolla on sesonkeihin sopivat valmisteet kevääseen, kesään ja syksyyn. Suomen suosituin lannoite on Puutarhan Kevät, mutta kuluttajien suosiossa ovat myös Puutarhan Kesä ja Puutarhan Syksy.
– Meillä on oikeat tuotteet jokaiseen puutarhaan, ja kun niitä käytetään oikein ajoitettuna, saadaan puutarha kukoistamaan.
Petäjä kehottaa muistamaan myös kalkituksen, jotta happamuus saadaan kääntymään nurmikon kasvamiselle ihanteelliseen suuntaan. Suomalaiset pihat ovat usein hapanta metsämaata, joka suosii sammalta.
Vaihtoehto kasvuturpeelle
GreenCare-tuotemerkki on otettu osaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun uutta biotalouden yrityskiihdyttämön innovaatiohankketta, jossa tavoitteena on löytää korvaava vaihtoehto mullan raaka-aineena laajalti käytetylle kasvuturpeelle.
GreenCaren toimeksiannosta järjestettiin äskettäin kilpailu, jonka voittajaksi selvisi Valio-tiimin kehittämä innovaatio. Sen tuotekehitystä jatketaan yhtiössä.
Multatuotteita on saatavilla yleiskäyttöön, mutta niitä löytyy myös muun muassa luomuna ja hyötymikrobeja sisältävinä erikoiskasvualustoina esimerkiksi kukille, yrteille, havuille ja taimille.
Tehdyissä kuluttajakyselyissä Bernerin GreenCare koetaan varsin innovatiivisena tuotemerkkinä. Petäjä muistuttaa, että brändin kotimaisuusaste on jopa noin 90 prosenttia ja sen myynti, markkinointi, logistiikka ja tuotanto ovat merkittäviä työllistäjiä Suomessa.