Hyppää sisältöön

Elinvoimainen kasvukeskus panostaa tulevaisuuteen

Elinvoimainen kasvukeskus panostaa tulevaisuuteen

13.12.2023

Viihtyisää asumista pääkaupunkiseudun kupeessa. 3D-visualisoitu havainnekuva Kirkkonummen Tallinmäen alueelta.

Kirkkonummi kehittyy moderniksi asumisen ja palveluiden keskittymäksi, jonka arkkitehtuuri ja ympäristösuunnittelu luovat ensiluokkaiset edellytykset elämiselle.

TEKSTI mari korhonen | kuva visualisointitoimisto 3d taito

Tulevien vuosien aikana Kirkkonummi investoi voimakkaasti liikekeskustan ja sivistyspalvelujen kehittämiseen, kulkuyhteyksien parantamiseen ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen. Monimuotoisten vesistöjen ja vehreän luonnon ympäröimä kunta junaradan varrella pääkaupunkiseudun kupeessa luo otolliset puitteet elinvoimaisen kunnan kehittämiselle, jossa asukkaat viihtyvät ja yritykset menestyvät. 

Kirkkonummen kunnan tavoitteena onkin olla metropolialueen paras pikkukaupunki, ja päämäärää kohti kuljetaan pitkäjänteisellä suunnittelulla sekä johdonmukaisella toteutuksella.

– Kuntana tehtävämme on olla lähellä ihmistä ja luontoa: rakentaa terveelliset ja turvalliset olosuhteet hyvälle elämälle, luoda mahdollisuuksia vuoropuhelulle ja kuntalaisten osallisuudelle sekä olla houkutteleva sijoituspaikka yrityksille. Kunnan elinvoimaisuuden edellytyksenä on kestävä talous- ja rahoituspohja eri verotulolähteistä, kunnanjohtaja Virpi Sailas kuvailee.

Sailaksen mukaan yritysten sijoittumisen kannalta Kirkkonummi on otollinen paikka, sillä koko pääkaupunkiseutuun nähden kunnalla on tarjolla monipuolisesti erilaisia mahdollisuuksia yrityksille.

– Erityisen kiinnostuneita kunnassamme ollaan vihreän siirtymän ratkaisuista, Sailas kertoo.

Keskiaikaisen kirkon ympärille rakentuva liikekeskusta, sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat vehreät pientaloalueet ja pyöräilyetäisyyksien päässä olevat palvelut kahdella kotimaisella kielellä puolestaan ovat kunnan magneetti asukasmarkkinoilla.

– Kirkkonummella voi elää turvallisessa kyläyhteisössä laadukkaiden palveluiden ympäröimänä. Sijainti Rantaradan ja suunnitteilla olevan Turun tunnin juna -hankkeen varrella on optimaalinen ja voi avata uusiakin yhteyksiä tulevaisuudessa, Sailas avaa logistisen sijainnin hyötyjä.

Turvallinen kaupunkiyhteisö

Tiiviissä yhteistyössä asukkaiden, yritysten ja järjestöjen kanssa toteutettava kunnan keskustan kehittäminen on käynnistynyt palvelurakentamisen investoinneilla. Sen tuloksena on jo valmistunut muun muassa suuren suosion ja kansainvälisen huomionkin saavuttanut kirjastotalo Fyyri. Globaalin median otsikoihin arkkitehtuurinsa ansiosta noussut kirjastotalo onkin enemmän kuin kirjasto. Fyyristä on muodostunut kohtaamispaikka, jossa viihtyvät kaikki kuntalaiset vauvasta vaariin.

– Kehitystyömme keskeisenä tavoitteena on luoda tilallisten ratkaisujen ja sivistyspalveluiden avulla olosuhteita, joissa eri ikäryhmät voivat luontevasti kohdata. On ilahduttavaa havaita, miten hienosti Fyyri on tässä onnistunut. Aidot kohtaamiset luovat turvallisuuden tunnetta ja kiinnittymistä omaan kotikuntaan. Rakentamalla kuntaa, jossa ihminen kokee olevansa osa yhteisöä, ehkäisemme yksinäisyyden kokemusta kaikissa ikäryhmissä, Kirkkonummen sivistystoimenjohtaja Eeva-Kaisa Ikonen kertoo kaupungin yhteisöllistä välittämistä edistävästä kaupunkisuunnittelusta.

Painopisteinä arkkitehtuuri ja rakentamisen laatu

Kirkkonummen ydinkeskustan kehittämishanke otti ison harppauksen eteenpäin tänä syksynä, kun uudistamistavoitteita edistävä asemakaavan muutos saatiin lainvoimaiseksi. Hanke uudistaa ydinkeskusta-alueen asemalta kirkolle kokonaisuudessaan eläväiseksi asumis-, liiketoiminta-, kulttuuri- ja palvelukeskukseksi. Vanhoja toimisto- ja liiketiloja puretaan ja tilalle nousee omaleimaisia uudisrakennuksia sekä nykyaikaisia kohtaamispaikkoja.  

– Panostamme erityisesti uudisrakentamisen arkkitehtuuriin ja rakentamisen laatuun, ympäristön monimuotoisuuden kunnioittamiseen ja vehreyden säilyttämiseen. Esimerkiksi Kirkkotori on historiallisesti arvokas paikka ja sellaisena haluamme sen myös säilyttää, yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen sanoo.

Sivistyspalveluiden ja monikäyttöisten tilojen rakentaminen jatkuu tulevien vuosien aikana aktiivisena.

– Seuraava eri ryhmien yhdistymistä ja yhteisöllisyyttä edistävä hanke on Fyyrin taakse rakentuva lukioiden ja opistojen yhteiskampus, jossa suomen- ja ruotsinkielinen lukiokoulutus sekä eri-ikäiset opiskelijat kasvavat ja kehittyvät saman katon alla, Ikonen iloitsee.

Kuntakeskustan lisäksi terveellisen ja turvallisen ympäristön kehittäminen jatkuu esimerkiksi Masalan alueella. Masalaan rakentuva Nissniku-talo tulee yhdistämään laaja-alaisesti alueen sivistyspalvelut.

Haku