Elämänpituinen harrastus

Voimistelu on yhdessä oppimista ja tekemisen iloa. Elise Gymnastics tarjoaa lapsille ja nuorille laadukasta valmennusta sekä vahvan yhteisön.
Teksti Helen Partti Kuva Patrik Pesonen
Kampin liikuntakeskuksessa Helsingin sydämessä on vaikea päättää, mitä katsomosta käsin seuraisi. Kolme voimisteluryhmää harjoittelee voimisteluhallissa keskittyneesti liikesarjoja valmentajien ohjauksessa.
Pienimmät venyttelevät hallin oikeassa laidassa, vähän isommat harjoittelevat pallon heittoa ja kiinniottoa hallin keskellä. Isoimmat vasemmalla laidalla tekevät vaativan näköisiä piruetteja. Kaunis ja sulava liikunta hallin laidasta laitaan on vangitsevaa katseltavaa.
On helppo kuvitella, miten kannustavaa ja motivoivaa samassa salissa voimistelu on voimistelijoille. Muista voi ottaa mallia ja heiltä voi oppia. Kannustusta ja tukea saa paitsi valmentajilta, myös kavereilta.
Elise Gymnastics Ry on vahva yhteisö, kuin iso perhe, jonka hoteissa lapsi ja nuori löytää oman paikkansa ja voi olla oma itsensä.
– Ryhmät ovat koossa pitkään, ja lapsista tulee ystäviä. He tulevat samaan halliin ja tuntevat toisensa. Nekin, jotka ovat jo lopettaneet, ovat edelleen ystäviä, kertoo seurakoordinaattori Riina Berg.
Berg aloitti itse voimisteluharrastuksen kuusivuotiaana ja jatkoi sitä pitkään. Voimistelusta urkeni hänelle työura, ja niin käy muillekin. Elise Gymnasticsin valmentajista moni on entinen eliseläinen.
VOIMISTELLESSA lapsi tai nuori voi löytää oman paikkansa.
Jokaiselle jotakin
Liikkuminen tuottaa tutkitusti paitsi fyysistä, myös psyykkistä hyvinvointia ja terveyttä. Helsinkiläisseuran riveissä monipuolisia taitoja voi hankkia muun muassa rytmisen voimistelun, joukkuevoimistelun ja tanssillisen voimistelun sekä aikuis- että perheliikunnan parissa.
– Meillä on lähes sata erilaista ryhmää, joissa voi valita itselleen sopivan polun. Joku tavoittelee huippupolkua ja jopa paikkaa maajoukkueessa. Toinen valitsee harrastepolun ja itselle mieluisat tavoitteet ja saa samalla ihania ystäviä. Haluamme tarjota mahdollisimman monille mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen.
Voimisteluharrastuksen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa, joskin tavallisesti lapset liittyvät Elise Gymnasticsiin alle kouluikäisenä tai juuri koulun aloittaneena. Elämänpituinen harrastus voi käynnistyä vaikkapa voimistelukoulussa tai temppukoulussa.
– Onnistumisen tunteita syntyy uuden oppimisesta sekä lapsen ja aikuisen välisestä vuorovaikutuksesta. Valmentaja kehuu ja kannustaa lasta, mistä syntyy iloitsemisen tunne ja palo omaan tekemiseen.
Lisää harjoittelutiloja
Marraskuun 13. päivänä eliseläisten taitoja pääsee seuraamaan seuran satavuotisgaalassa Musiikkitalossa. Luvassa on taatusti upea näytös, johon kuka tahansa voi ostaa lipun.
Määrätietoinen valmentaminen ei onnistu ilman toimivia tiloja. Harrastajien tilanne helpottuu, kun uusi urheiluhalli valmistuu Pirkkolaan ensi vuonna. Myös Elise Gymnastics saa silloin lisää harjoittelutiloja.