Ekologisuutta kattoratkaisuihin

Vihreät arvot ovat arkipäivää myös kattourakoinnissa. Yhä useammalle katolle asennetaan nyt aurinkopaneelit, viherkattoa tai vähähiilinen bitumikermikate.
TEKSTI | VILMA TIMONEN KUVA | KERABITPRO
KerabitPro Oy:llä on vuosikymmenten kokemus katto- ja pihakansirakentamisesta sekä uudis- että saneerauskohteissa. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluvat myös muun muassa aurinko- ja viherkatot. KerabitPro on alan suurin urakoitsija ja tarjoaa asiakkailleen poikkeuksellisen laajan toimitussisällön.
Uudisrakentamisessa kerrostalon yläpohjan rakentamiseen varataan yleensä noin neljä-viisi viikkoa aikaa. KerabitPro Oy:n katon elementointiratkaisu nopeuttaa läpimenoajan viiteen työpäivään.
Uudiskohteissa käytetään lisääntyvässä määrin sääsuojia, mutta elementointimenetelmää käyttämällä sääsuojasta voidaan luopua: asuinkerrostalon tai esimerkiksi koulurakennuksen katto on valmis räystäineen nopeammin kuin sääsuoja. Rakenteet pysyvät kuivina ja kokonaisaikataulu nopeutuu. Lisäksi rakentamisen hiilipäästöt pienenevät, kun kyseessä on puiset elementit, kertoo KerabitPron liiketoimintajohtaja Ari Hoikkala.
Rakennuksen ympäristöystävällisyyttä voidaan lisätä valitsemalla elementtien päälle vähähiiliset Kerabit Nature -kermit. Lohjalla valmistettavissa Kerabit Nature -bitumikermeissä osa bitumista on korvattu mäntyöljyllä, johon sitoutunut hiili kompensoi tuotteessa olevan bitumin CO2-päästöt. Lisäksi Kerabit Nature -vesikatteen valmistuksen aikaiset hiilipäästöt ovat noin 25 prosenttia tavanomaista alhaisemmat.
– Kerabit Nature on vastuullinen ja helppo tapa ottaa osaa yhteisiin hiilitalkoisiin.
Puhdasta energiaa omalta katolta
Vihreä siirtymä kiihtyy, ja kiinnostus aurinkoenergiaa kohtaan kasvaa. Aurinkopaneelit tuottavat puhdasta, tasahintaista energiaa ja lisäävät kiinteistön arvoa.
Tällä hetkellä suureen osaan uusista asuinkerrostaloista ja julkisista rakennuksista tehdään vähintään varaus aurinkopaneeleille. Vanhoissa kiinteistöissä aurinkopaneelien kannalta olennaista on asennuksen ajoitus.
– Vanhan vesikaton päälle ei ole järkevää asentaa paneeleja. Niiden elinkaari voi olla yli 30 vuotta, ja jos vesikatto on elinkaarensa päässä, paneelit eivät ole investointina järkevä. Paneelien hankinta kannattaa ajoittaa esimerkiksi vesikattoremontin yhteyteen. Jos taas katto on elinkaarensa alussa tai hiljattain remontoitu, niin paneelit voidaan asentaa. KerabitPro on yhdessä Playgreenin kanssa kehittänyt kiinnitysmenetelmän, jolla aurinkovoimala ankkuroidaan bitumikattoon ilman vuotoriskiä aiheuttavia läpikiinnityksiä, sanoo Hoikkala.
Kun vesikatto ja aurinkovoimala tilataan yhdeltä ja samalta toimittajalta, saadaan toimiva kokonaisuus ilman takuurajoja. Kokonaisvastuu on yhdellä toimijalla.
Viherkatto tuo luonnon lähelle kaupunkiympäristössä
Viherkatot ovat hyvä keino tuoda luontoa lähelle tiiviisti rakennetussa kaupunkiympäristössä. Kauniin ulkonäkönsä lisäksi viherkatosta saadaan monia hyötyjä: se auttaa muun muassa hulevesien hallinnassa, suojaa vedeneristyskerrosta sekä toimii lämmöneristeenä ja vähentää näin lämmitykseen ja jäähdytykseen tarvittavan energian määrää sekä kulutusta.
– Jatkossa meillä on käytettävissämme entistä laajemmat ja monipuolisemmat viherrakentamisen ratkaisut, kun EG-Trading Oy liittyy konserniimme lokakuun alussa. EG-Tradingilla on omaa maksaruohomattotuotantoa Tammisaaressa. Matot on kehitetty ja suunniteltu nimenomaan Suomen olosuhteisissa toimiviksi.
Toiminnan vastuullisuus ja ympäristöarvot ovat KerabitProlle tärkeitä.
– Vastuullisuus lähtee materiaalivalinnoista, laadusta ja alkuperästä. Myös yhteiskuntavastuusta ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta tulee huolehtia. Valitsemalla laadukkaat ja pitkäikäiset ratkaisut kulutamme luonnonvaroja vähemmän, Hoikkala toteaa.