Hyppää sisältöön

Digitaalista luomiseurantaa

Digitaalista luomiseurantaa

1.03.2022

IntelliStudio(R)-luomikuvausjärjestelmä mahdollistaa melanooman diagnosoinnin varhaisessa vaiheessa, jolloin pesäkkeet ovat usein ohuita, eivätkä ne ole ehtineet lähettää etäpesäkkeitä.

Luomiin sekä niihin liitettyihin sairauksiin, kuten melanoomaan, liittyy useita myyttejä. Ihotautilääkäri oikaisee virheellisiä uskomuksia ja kertoo, miksi varhainen diagnostiikka on tärkeää.


TEKSTI | EPILASER   KUVA | TONI KARPPINEN

Aineettomien hyödykkeiden, oman hyvinvoinnin ja luonnollisuuden megatrendit jatkuvat 2020-luvulla. Nykypäivän asiakas etsii aktiivisesti tietoa eri hoitovaihtoehdoista. Ihon pientoimenpiteiltä odotetaan mahdollisimman hyvää esteettistä tulosta. Toisaalta selkeästi esteettisistä syistä tehtävissä toimenpiteissä pyrkimys on luonnollisuuteen. 

Terveydenhuollon näkökulmasta huolestuttavaa on sen sijaan ihomelanooman yleistyminen. Onneksi nykyteknologia luo uusia diagnostisia mahdollisuuksia, joiden avulla pahanlaatuiseksi osoittautuneet luomet ja ihomuutokset voidaan havaita jo varhaisessa vaiheessa.

Luomen poistoon eri syistä

Tampereella Pihlajalinna Koskiklinikassa työskentelevä ihotautilääkäri LT Toni Karppinen kertoo, että luomien poistoa laserilla kysytään päivittäin. Olennaisin kysymys on, miksi asiakas toivoo luomen poistoa. Syyt jakaantuvat kolmeen luokkaan: esteettinen tai toiminnallinen haitta, tai huoli pahanlaatuisuudesta.

Kun ihotautilääkärin vastaanotolle tulee ihosyöpää pelkäävä asiakas, lievitetään huolta parhaiten tutkimalla asiakkaan koko iho. Mikäli ihotautilääkäri ei löydä huolestuttavia merkkejä, ei toimenpiteitä sillä erää tarvita. Epäilyttävästä muutoksesta sen sijaan otetaan koepala.

Esteettisesti häiritsevä luomi sijaitsee yleensä kasvojen, kaulan tai dekolteen alueella. Koholuomista suuri osa on häivytettävissä laserilla. Luomen poistolle on toiminnallinen syy, kun luomi kutisee tai sijaitsee hankautuvalla alueella.

Paljon kysytään myös ihontasaisten luomien poistoa laserilla. Pigmenttiluomia ei kuitenkaan voi poistaa laserilla. Luomihuoliin liittyy Karppisen mukaan myös myyttejä. Uskotaan, että melanooma syntyy hankautuvaan luomeen, ja että melanoomariskiä voisi pienentää poistamalla tyypillisiä luomia. Melanooma ilmaantuu kuitenkin yleensä terveelle iholle. 

Suomessa todetaan vuosittain noin 1700 ihomelanoomaa. Melanooma on siten merkittävä kansanterveydellinen sairaus, jonka varhaiseen diagnostiikkaan on alettu kiinnittää syystäkin huomiota.

Ihotautilääkäri Toni Karppinen kertoo, että luomenpoistoon hakeudutaan yleensä esteettisen-  tai toiminnallisen haitan sekä huolen vuoksi.

Diagnoosi saatava ajoissa

Potilaan ennuste on hyvä, jos melanooma diagnosoidaan ja leikataan ajoissa. Ennuste heikkenee diagnoosin viivästyessä ja melanooman paksuuden kasvaessa, jolloin tarvitaan kalliita sairaalatutkimuksia ja -hoitoja. Levinneen melanooman lääkehoitokulut ovat noin 100 000 euroa vuodessa, menetetyistä työ- ja elinvuosista puhumattakaan.

– Ihotautilääkäri arvioi luomia silmämääräisesti ja dermoskopialla. Alkuvaiheen melanoomaa voi kuitenkin olla mahdoton erottaa hyvänlaatuisesta luomesta. Tällöin melanooma paljastuu seurannalla, eli tarvitaan digitaalista dermoskopiaa yhdistettynä koko ihon valokuvaukseen. Tästä käytetään nimitystä ”kaksivaiheinen digitaalinen luomiseuranta” ja se on luotettavin tapa havaita melanooma ajoissa.

Digitaalisesta luomiseurannasta hyötyvät runsasluomiset potilaat, ja potilaat, joilla on epätyypillisiä luomia. Melanoomariskiä lisäävät näiden lisäksi valoherkkä ihotyyppi, palamiskerrat ja aiempi melanooma itsellä tai suvussa. Runsasluomisuudella tarkoitetaan yli 50 luomea, mutta punapigmenttisillä jo 20 luomea aiheuttaa korkean melanoomariskin ja heistä joka viides sairastuu melanoomaan. 

– Digitaalisen luomiseurannan aikana diagnosoitavat, uudet melanoomat ovat lähes poikkeuksetta ohuita eivätkä ole ehtineet lähettää etäpesäkkeitä. Luomikuvauksen elämänlaadulliset ja kansantaloudelliset hyödyt ovat kiistattomat, Karppinen summaa.

Haku