Digitaalisen maailman johtaja

Tiedolla ja sen hallinnalla on yhä suurempi osuus liiketoiminnassa. Silti vain osa yrityksistä kykenee kehittämään datan pohjalta uutta bisnestä. Digitaalinen liiketoiminta on uusien kontekstien kehittämistä.
TEKSTI | ANNA GUSTAFSSON KUVA | OUTI NEUVONEN
Sparta Consulting on erikoistunut neuvomaan asiakkaitaan tiedon hallinnassa ja sen hyödyntämisessä liiketoiminnassa. Yritys ei nimensä mukaisesti myy uutta teknologiaa, vaan toiminta perustuu oleellisten peruskysymysten esittämiseen, kuten yrityksen toimitusjohtaja Sakari Sanaksenaho kuvaa.
– Rakennamme siltaa datasta ja teknologiasta tuottavaan liiketoimintaan.
Sanaksenahon mukaan vielä 5-10 vuotta sitten tiedon hallinnasta yritysmaailmassa puhuttiin lähinnä teknologiainvestointina. Moni yritys päätyi ostamaan kalliita IT-ratkaisuja, vaikka tiedon hallinta ei ole pelkästään teknologialla ratkaistava asia. Sanaksenaho tiimeineen neuvookin yrityksiä irrottautumaan teknologia-ajattelusta ja pyrkimään sen sijaan hahmottamaan, kuinka data liittyy yrityksen liiketoimintaan.
– Digitaalisen maailman johtaminen ei tarkoita sitä, että on pakko olla hienoimmat ja uusimmat teknologiaratkaisut. Digitaalinen liiketoiminta on sen ymmärtämistä, miten yrityksen tuottamaa dataa voi hyödyntää nykyisen liiketoiminnan tehostamisen lisäksi myös uuden liiketoiminnan kehittämisessä ja tuottamisessa, Sanaksenaho kertoo.
Ekosysteemiajattelua
Miten tiedolla sitten tuotetaan liiketoimintaa edistävää lisäarvoa? Moni tutkii innokkaasti erilaisten alustatalousyritysten menestystarinoita. Facebook, Uber ja Airbnb ovat erinomaisia esimerkkejä suuryrityksistä, jotka hyötyvät omalla alustallaan olevasta datasta. Sanaksenaholle kuitenkin nämä esimerkkiyritykset edustavat vain varsin suppeaa tapaa datan käyttöön liiketoiminnassa.
– Jossain vaiheessa on päässyt syntymään harhakäsitys, että datan monetisointi tarkoittaa pelkästään tuotetun datan myymistä.
Lukutärpit tiedolla johtamiseen
Uudesta näkökulmasta asioita avaavia teoksia, jotka kertovat missä olemme nyt ja mihin olemme menossa.
- Jamie Wheal, Steven Kotler: Stealing Fire.
- Yuval Noah Harari: Sapiens: Ihmisen lyhyt historia ja Homo Deus.
Hyviä perusteoksia, joistasaa kattavan käsityksen tiedon ja datan hyödyntämisestä johtamisessa.
- Douglas B. Laney: Infonomics: How to Monetize, Manage and Measure Information.
- Bernard Marr: Artificial Intelligence in Practice.
Sanaksenaho ehdottaa tilalle kattavampaa ekosysteemiajattelua. Ekosysteemiajattelussa yhdistetyn, avoimen yhteisen datan kautta pystytään luomaan täysin uudenlaisia liiketoimintamalleja ja uniikkia kilpailuetua.
– Perinteinen alustalousajattelu toimii niin, että alustalla on tietty omistaja, joka pyrkii hyötymään alustalla olevasta datasta. Sen sijaan ekosysteemiajattelussa alustojen datasta hyötyvät muutkin kuin pelkästään sen omistaja itse. Ekosysteemiajattelussa voittajayritykset ovat niitä, jotka ymmärtävät paikkansa koko ekosysteemissä, Sanaksenaho kuvaa.
Uudenlaista tietoa
Sparta Consultingin 30 henkilön asiantuntijajoukko koostuu pitkän linjan IT-osaajista, joita yhdistää halu tehdä asioita kokonaisvaltaisemmin. IT-ratkaisut perustuvat liian usein yksittäisten ongelmakohtien hallintaan.
Sanaksenaho kertoo esimerkin työstään. Globaali, lähes kaikilla mantereilla toimiva suuryritys oli käyttänyt huomattavan määrän resursseja uuden liiketoimintastrategian luomiseen. Sparta Consultingin tehtäväksi jäi ratkaista, millainen datastrategia parhaiten tukee yrityksen tavoitteita. Kyseessä on hyvä esimerkki siitä, kuinka tieto ja sen hyödyntäminen tukee liiketoiminnan johtamista.
Sanaksenaho kannustaa kaikkia yrityksen päätöksenteossa mukana olevia opiskelemaan ja kiinnostumaan tiedolla johtamisesta. Yksi Sanaksenahon lempiaiheista on tekoälyn hyödyntäminen, josta ei hänen mukaansa edelleenkään keskustella tarpeeksi.
– Halusit tai et, olemme menossa kohti pistettä, jossa ihminen ei enää ole se päätöksentekijä. Ihmisestä on tulossa datan tuottaja supertekoälylle, joka sitten tekee päätökset. Voit päättää, haluatko olla omalta osaltasi ohjaamassa matkaa sinne vai tyydytkö taivastelemaan sivussa tulevaisuutta peläten, Sanaksenaho päättää.