Dialogi takaa turvallisuuden

Uudistuva Kauppakeskus Itis saa voimaa yhteistyöstä. Oli aiheena sitten liikenne, koronavirus, nuorten hyvinvointi tai vaikkapa Ukrainan sota – turvallisuus maailman myllerryksissä taataan jatkuvalla dialogilla.
TEKSTI | JOONAS RANTA KUVA | SANNI HIRVONEN
Kauppakeskus Itiksen ylläpitopäällikkö Matias Lehtomäelle keskustelu Helsingin Itäkeskuksen alueen kehityksestä on tuttua. Tänä aikana Itis ja sen ympäristö on kehittynyt merkittävästi.
– Kauppakeskusten rooli ylipäätään on vaihtunut pelkästä vuokratilojen tarjoajasta aktiiviseksi, yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi, Lehtomäki kehuu.
Lehtomäki on toiminut turvallisuusalan asiantuntijana Itiksessä lähes vuosikymmenen ajan. Muutos kauppakeskusten roolissa on luonteva, kun huomioi niiden työllistävän vaikutuksen sekä tiloissa asioivien ihmisten määrän. Kauppakeskusten rooli kaupunkikuvassa ja liikenteessä on merkittävä.
Pelkän keskustelunaiheena pysymisen sijaan Itis kannustaa keskusteluun – ja osallistuu siihen itse aktiivisesti. Itis ja sen ympäristö käsittää värikkään ja aktiivisen joukon ihmisiä. Tähän kuuluu kauppakeskuksen asiakkaat sekä sen tiloissa toimivat yrittäjät, työntekijät, lähialueen kiinteistönomistajat, koulut sekä poliisi.
Keskustelu on kehittynyt parempaan suuntaan
Kun aiheena on kauppakeskukset ja turvallisuus, on nuoriso noussut säännöllisesti keskusteluun. Yleisesti Lehtomäki kollegoineen iloitsee siitä, ettei nuoria tänä päivänä nähdä enää ongelmana.
– Meille nuoret ovat asiakkaita ja Itiksessä aikaa viettäviä ihmisiä siinä missä muutkin.
Elämäntilanteiden ja vaikkapa koronaviruksen luomien poikkeusolojen haastavuuden ymmärrys on Itiksessä hyvin tiedossa. Vaikeita asioita ei pyritä peittelemään.
– Kun nuori ei voi hakea rajoja turvallisesti kotona, voi kauppakeskuksen järjestyksenvalvojasta hyvinkin tulla merkittävä aikuinen nuoren elämässä, Lehtomäki muistuttaa ja viittaa Itiksen tiiviiseen työskentelyyn myös sosiaalitoimen kanssa.
Lehtomäki on itse todistanut lukuisia tapauksia, joissa aiemmin kauppakeskuksessa aikaa viettänyt nuori on vuosien saatossa perustanut oman perheen ja jatkanut kauppakeskuksessa asiointia puolison sekä lastensa kanssa.
– Nuorten oman hyvinvoinnin lisäksi sosiaalisesti kestävä työ kasvattaa myös uusia asiakkaita kauppakeskukselle.
Nuorten oman hyvinvoinnin lisäksi sosiaalisesti kestävä työ kasvattaa myös uusia asiakkaita.
Itiksen ylläpitopäällikkö Matias Lehtomäki
Vuosituhannen alkupuolella metrovartijana työskennellyt Lehtomäki kehuu myös järjestyksenvalvojien ammattitaidon valtavaa kehittymistä viime vuosien aikana. Työnteossa dialogin rooli on entistä suurempi. Asiakaspalvelullinen näkökulma alalla on lisääntynyt.
– Avarakatseisempi ajattelu sekä entistä monialaisempi joukko ammattilaisia on kaikkien etu. Muun muassa naisten kasvava osuus järjestyksenvalvojien ammattikunnassa on erittäin positiivinen ilmiö.
Poikkeuksellinen kokeilu tuotti positiivisia tuloksia
Lehtomäki ei peittele sitä tosiasiaa, että Itiksen edessä olevan Tallinnanaukion maine ei ole aina ollut pelkästään positiivinen. Vuosien varrella asiat ovat kuitenkin muuttuneet melkoisesti.
– Jos aukio tunnettiin aiemmin muun muassa päihteiden väärinkäytöstä, on Tallinnanaukiolle tyypillistä nykyään vilkas toritoiminta. Se on myös suosittu leikkipaikka.
Kymmenisen vuotta sitten Itiksessä tehtiin poikkeuksellinen kokeilu, kun Helsingin kaupunki vuokrasi Tallinnanaukion kauppakeskukselle. Samalla poliisi antoi Itikselle luvan järjestää toria koskevaa järjestyksenvalvontaa.
– Vaikka poliisi toki käy aina silloin tällöin paikan päällä tarkastamassa tilanteen, itisläiset olivat aina läsnä. Tulokset kokeilusta olivat yksinomaan positiivisia.

Turvallisuus on päivittäistä
Siirtyessä kauppakeskuksen sisätiloihin esimerkit päivittäisestä työstä turvallisuuden saralla vaan lisääntyvät. Pandemian rantautuessa Suomeen Itiksessä jaettiin yhteensä yli 250 000 maskia.
– Tiedän, sillä pidin maskeista itse kirjaa, Lehtomäki naurahtaa.
Kauppakeskuksen käytävillä kiersi parhaimmillaan jopa kahdeksan maskien jakamiseen palkattua työntekijää. Eikä koronavirus ei ole ainoa esimerkki, jonka yhteydessä maailmanlaajuiset muutokset on Itiksessä huomioitu.
– Ukrainan sodan sytyttyä meiltä on kyselty entistä enemmän väestönsuojista ja pelastussuunnitelmasta. Onkin ollut helpottavaa todeta ihmisille, että nämä asiat ovat olleet kunnossa jo hyvän aikaa, Lehtomäki toteaa.
– Meillä on paljon ukrainalaisia asiakkaita sekä työntekijöitä. Huomioitu on myös Venäjää koskevien sanktioiden vaikutukset.
Itiksen kohdalla keskustelun merkitys ei ole jäänyt pelkästään sanahelinän tasolle. Maailma muuttuu ja myös modernit turvallisuusalan ratkaisut kehittyvät. Silti Itiksen kohdalla ihmisen turvallisuus ja turvallisuuden tunne perustuvat myös jatkossa ennen kaikkea aktiiviseen vuoropuheluun.