Hyppää sisältöön

Diabeetikoiden infektioihin apua ilman antibiootteja

Diabeetikoiden infektioihin apua ilman antibiootteja

8.06.2021

Diabeetikoiden infektioihin apua ilman antibiootteja

Teksti Helen Partti Kuvat Suvi Laine & Bonalive

Turkulaisen Bonaliven laboratoriossa kehitetään ja tutkitaan biomateriaaleja, jotka ehkäisevät bakteerien kasvua kehossa.

Antibioottiresistenssi on maailman suurimpia tulevaisuuden uhkia ilmastonmuutoksen ohessa. Se vaikuttaa merkittävästi monien kansansairauksien, kuten diabeteksen, hoitoon. Suomalaisen luunkorvikkeita sekä luuntäyttömateriaaleja valmistavan ja kehittävän Bonaliven biomateriaalit vähentävät antibioottien tarvetta ja parantavat potilaan elämänlaatua.

Yhdeksäntoistavuotias italialainen tyttö sairasti harvinaista hermojuuritulehdusta, Guillain-Barrén oireyhtymää, jonka seurauksena tytön kantapäähän oli kehittynyt verenmyrkytykseen johtava luutulehdus. Hän oli saanut kaiken mahdollisen hoidon, mutta mikään ei auttanut. Lääkärit olivat raskaan ratkaisun edessä: tytön jalka olisi amputoitava. 

– Silloin päätimme antaa mahdollisuuden Bonaliven bioaktiiviselle lasille, kertoo professori Alberto Piaggesi Pisan yliopistosta.  

Hoito tepsi, ja tyttö pystyi jälleen kävelemään ja käymään koulua. Seurantakäynnillä hän kertoi lähes unohtaneensa, että jalassa oli joskus ollut jokin ongelma.

Nuoren tytön tapauskertomus on jäänyt European Wound Management Associationin eli EWMA:n puheenjohtajan ja Pisan yliopistollisen sairaalan yhteydessä toimivan, diabeetikon jalkaongelmiin erikoistuneen klinikan johtajan mieleen. 

Diabeettisen jalan huippuasiantuntijaa huolettaa iso globaali ongelma: antibioottien teho heikkenee kiihtyvää tahtia ja antibioottiresistenssi lisääntyy. On kehitettävä korvaavia hoitoja, jotka eivät pohjaudu antibiootteihin. 

Suomalaisen luunkorvikkeiden ja luuntäyttömateriaalien kehittäjä ja valmistaja Bonaliven bioaktiiviset tuotteet vastaavat maailmanlaajuiseen hätähuutoon. Piaggesin hoitotyöhön Bonalive on jo tuonut muutoksen.   

Huolena krooniset haavat

Arvioiden mukaan antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamiin infektioihin menehtyy maailmassa vuosittain 700 000 ihmistä. Määrän arvioidaan olevan jo 10 miljoonaa vuonna 2050. 

Antibioottiresistenssistä aiheutuvat taloudelliset menetykset ovat valtavat. Maailmanpankin laskelmien mukaan tappiot nousevat vuodesta 2030 lähtien yli 1 000 miljardiin Yhdysvaltain dollariin vuosittain. Jos tilannetta ei saada haltuun, seuraukset voivat olla pahemmat ja pitkäkestoisemmat kuin vuoden 2008 finanssikriisissä.

Antibiootteja tarvitaan silti edelleen, erityisesti kirurgisissa toimenpiteissä. Tilanne on vaativa, sillä antibioottiresistenssi voi vaikeuttaa leikkaushaavan hoitoa leikkauksen jälkeen. Usein haavat kroonistuvat.

– Euroopassa on 50 miljoonaa potilasta, eli enemmän kuin 10 prosenttia väestöstä, jotka kärsivät jonkinlaisesta kroonisesta haavasta.

Antibioottiresistenssi on vakava huoli monille kroonisista haavoista kärsiville potilaille.

Bioaktiivinen lasi mullistaa hoitomuotoja 

  • Bonalive® bioaktiivinen lasi S53P4 koostuu vain elimistössä luonnostaan olevista aineista. 
  • Lasi mahdollistaa nopeammat toipumisajat, vähemmän leikkauksia ja paremman elämänlaadun.
  • Lasia käytetään luuinfektioiden, esimerkiksi infektoituneen luutumattoman murtuman ja kroonisen osteomyeliitin, hoitoon.
  • Bonalive tarjoaa tukityökaluja ja -palveluita terveydenhuollon ammattilaisille helpottamaan luuinfektioiden hoitoon tehtyjen valmisteiden käyttöä.
  • bonalive.com

Professori, ylilääkäri Alberto Piaggesi työskentelee Pisan yliopiston diabetesosastolla endokrinologian ja metabolisten sairauksien yksikössä Italiassa.

Diabetes yleistyy vauhdilla

Diabetes on maailmanlaajuinen ongelma, joka koskettaa lähes 500 miljoonaa ihmistä. ”Diabeettinen pandemia” kasvaa vääjäämättä väestöjen ikääntyessä. Monet yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ilmiöt vauhdittavat potilasmäärien kasvua.

– Surullista sanoa, mutta olemme luoneet ongelman itse. Vielä 1960-luvulla diabetes oli harvojen sairaus, mutta hyvinvoinnin myötä se on lisääntynyt, Piaggesi sanoo.

Diabetes sisältää joukon erilaisia sairauksia, ja sen tehokas hoito vaatii moniammatillista yhteistyötä. Yksi keskeinen syy taudille altistumiseen on ylipaino.

Suomessa diabetespotilaiden määrä kasvaa nopeasti. Kakkostyypin diabetesta sairastaa lähes kahdeksan prosenttia väestöstä eli noin 400 000 potilasta. Ykköstyypin eli nuoruusiän diabetes on noin 50 000 suomalaisella. Suomen ja Italian Sardinian välillä on harvinainen yhteys: molemmissa esiintyy Piaggesin mukaan eniten Euroopassa ykköstyypin diabetesta. Syy voi johtua maantieteellisen alueen kapeasta geeniperimästä.

Lähes joka neljäs diabetespotilas kärsii kudostulehduksista jalassa. Tulehdusten pitkittyessä bakteerit saattavat kehittää hoidossa käytettäville antibiooteille vastustuskykyisen bakteerikannan, jolloin antibiootit eivät enää tehoa.

– Antibioottien tehon menettäminen johtaa tarpeeseen kehittää uusia keinoja hoitaa infektioita. Varsinkin diabeetikot, joilla on muutenkin heikko immuunijärjestelmä, altistuvat infektioille erityisen paljon, ja alaraajojen haavojen hoito vaikeutuu, Piaggesi avaa.

Tulehtuneet haavat voivat kehittyä luutulehduksiksi ja johtaa raajan amputointiin. Toipuminen ei aina etene odotetusti. Tehokkaat, paikallisesti käytettävät antibakteeriset ja uudet biomateriaalit voivat parantaa haavat ja lykätä amputointia. 

Apu luuinfektioiden hoitoon

Turussa sijaitseva Bonalive Biomaterials Oy on kehittänyt antibioottivapaita innovaatioita luuinfektiopotilaiden hoitoon. Vuonna 2009 perustettu yritys valmistaa biomateriaaleja kroonisesti infektoituneen luun kirurgiseen hoitoon, selän luudutuksiin ja luuonkaloiden täyttöihin. Tuotteita myydään yli 40 maassa, ja vuosittain niillä hoidetaan yli 15 000 potilasta. Yli 90 prosenttia tuotannosta menee vientiin. 

Yrityksen biomateriaalituotteet uudistavat terveydenhuoltoa yhdistämällä biologian ja teknologian. Ratkaisut perustuvat pitkään kliiniseen kokemukseen sekä vakuuttavaan tutkimusnäyttöön. 

Bonaliven tavoitteena on luoda uusia ratkaisuja potilaiden hyvinvoinnin parantamiseksi ja edistää maailmanlaajuisten ratkaisujen käyttöä luuinfektiopotilaiden hoidossa sekä uudisluun muodostumisen edistämisessä. Visiona sillä on mahdollistaa maailma, jossa infektiota voi hoitaa ilman antibiootteja.

Bonaliven innovaatio, tieteelliseltä nimeltään S53P4 bioaktiivinen lasi, on antibioottivapaa luuntäyttömateriaali. Se estää bakteerien kasvua ja suojaa siten leikkausaluetta.

– Euroopan viranomaiset hyväksyivät Bonaliven S53P4 bioaktiivisen lasin jo kymmenen vuotta sitten käytettäväksi kirurgisesti luuinfektioiden hoitoon. Tällä hetkellä tämä suomalainen keksintö on maailmassa ainut bakteerien kasvua estävä bioaktiivinen lasi, joka on hyväksytty potilaskäyttöön, Piaggesi kertoo.

Bonaliven perustaja, toimitusjohtaja Fredrik Ollila on tehnyt yhteistyötä professori Piaggesin kanssa useita vuosia. Hän näkee antibioottiresistenssissä mahdollisuuden muutokseen. 

– Uskon, että jokainen yritys, joka kehittää antibiootteja korvaavia hoitoja, luo valtavasti arvoa yhteiskuntaan. Meidän visiomme on kehittää maailma, jossa luun infektioita voidaan hoitaa ilman antibiootteja, Ollila toteaa.

SUOMEN JA ITALIAN Sardinian välillä on harvinainen diabetekseen liittyvä yhteys.

Positiivisia hoitotuloksia

Vaihtoehtoisten hoitojen myötä antibiootteja voidaan säästää tarkoituksiin, joissa niitä todella tarvitaan. Bioaktiivisen lasin teknologia herättää runsaasti kysymyksiä kirurgeissa, lääkäreissä ja potilaissa. Professori Piaggesi oli alussa suhtautunut epäilevästi lasin ominaisuuksiin ihmiskehossa; entä jos se ei parantaisikaan, vaan tuhoaisi elimistöä? Kysymys on Ollilan mukaan ymmärrettävä, mutta huoli turha. Bonaliven yli 20 vuoden kliininen kokemus potilastyössä on osoittanut, että tuotteet ovat turvallisia ja tehokkaita. 

– Bonaliven ratkaisuilla saavutetut hoitotulokset ovat olleet erittäin positiivisia, ja ne ovat jopa ylittäneet odotukset. Näillä menetelmillä ollaan voitu saavuttaa täysin uudenlaisia hoitokäytäntöjä, Ollila kertoo.

Bonaliven valmisteet laskevat tuntuvasti kustannuksia. Diabeettiselle jalalle on ominaista, että tulehdus kehittyy 20 prosentilla potilaista krooniseksi luutulehdukseksi, osteomyeliitiksi, joka on erittäin vaikea hoitaa. Ennen sen hoitoon tarvittiin kaksi leikkausta, Bonaliven teknologialla enää yksi. 

– Olemme ottaneet Bonaliven tuotteet käyttöön omassa diabeetikon jalkahoitoon erikoistuneessa klinikassamme ja pystyneet säästämään uuden teknologian avulla monta raajaa, nuorillakin potilailla, professori Piaggesi toteaa.

Italialaisella lukiolaistytöllä parani paitsi jalka, myös mieli. Hän katsoi tulevaisuuteen taas positiivisesti. Siihen pyrkii jokainen hoito: potilaan elämänlaadun parantamiseen. 

Haku