Hyppää sisältöön

Dataohjaus ja automaatio sujuvoittavat konepajan työtä

Dataohjaus ja automaatio sujuvoittavat konepajan työtä

20.04.2021

DMG Mori Finlandin toimitusjohtaja Lauri Erkkolan mukaan yrityksen kaikki asiakkaat ovat kumppaneina tasa-arvoisia, laitteet alansa huippuja ja takuuajat poikkeuksellisen pitkät.

Mielikuva konepajoista meluisina ja likaisina paikkoina ei enää pidä paikkaansa. Äänekkäät työstökoneet on vuosien saatossa korvattu laiteilla, joita ohjataan datalla ja automaatiolla.

Teksti Jukka Nortio  Kuva Eino Ansio

Manuaalinen jyrsin tai sorvi oli vanhassa maailmassa konepajatyön keskiössä. Ajan mittaan tuli CNC-koneet, joita ohjattiin tietokoneella. Automaatio lisääntyi, kun robotti tuli ruokkimaan työstökonetta tai kappalemanipulaattori vaihtoi automaattisesti työstettävän kappaleen. 

Data toiminnan ytimeen

– Koneen käyttöasteen ja käytettävyyden valvonta on lisääntynyt digitalisaation myötä. Datalla suunnitellaan töitä, kuten mitkä tuotteet ajetaan milläkin koneella. Olemme siirtyneet pitkälti dataohjattuun työskentelyyn konepajoilla, DMG Mori Finlandin toimitusjohtaja Lauri Erkkola kertoo.

Erkkolan tausta yritysjohtajana on erityinen, sillä hänellä on koneistajan ja sorvarin tausta sekä kokemusta alan töistä. AMK-opintojen sekä työstökoneiden käyttäjäkouluttajakokemusten myötä hän on perehtynyt syvällisesti alaan parin vuosikymmenen ajan nähden sen muutoksen. Häntä harmittaa, ettei alaa osata myydä nuorille innovatiivisena ja kiinnostavana urapolkuna.

– Kun valmistuin vuonna 2000 ammattikoulusta, koneistuksen puolelta valmistui 25 henkilöä. Pari vuotta sitten samalta linjalta valmistui vain kolme koneistajaa.

Monipuoliset työstökoneet

Automaation, robotiikan ja datan hyödyntämisen rinnalla työstökoneet ovat monipuolistuneet aikain saatossa. Samalla koneella voidaan nykypäivänä sorvata, jyrsiä ja hioa. Niinpä työstökoneiden markkinoilla on meneillään melkoinen muutos: samalla kun koneiden kysyntä kasvaa niiden kappalemääräiset toimitukset vähenevät. Yksi kone on kuin Sveitsin armeijan linkkuveitsi ja korvaa hankinnoissa aiemmat kolme.

Kun koneissa on enemmän ominaisuuksia, asettaa se vaatimuksensa käyttäjälle. Niillä opeilla, joilla koneita käytettiin kymmenen vuotta sitten ei enää pärjää.

– Meillä on markkinoilla viisiakselisia jyrsinkoneita ja moniakselisia sorveja. Koneiden numeerisen ohjauksen pitää olla käyttäjäystävällinen, jotta käyttäjä pystyy ohjaamaan laitetta. Vaikka teemme laitteisiin innovatiivisia ja helppokäyttöisiä ohjelmistoja, vaatimukset käyttäjiä kohtaan kasvavat.

Työstökoneilta tarvitaan monipuolisuutta, koska laitteita käyttävien yritysten asiakkaiden vaatimukset muuttuvat. Tarvitaan nopeampaa palvelua, pieniä tuotantosarjoja, ei varastoja ja tuotannon pitää kyetä reagoimaan yllättäviin tilauksiin. Kun yksi kone tekee useamman työt, säästyy aikaa. Tuotannon laatu paranee, kun ihmisen ei koske tuotteisiin, vaan antaa työstökoneelle käskyt, miten sen tulee toimia.

Saksalaisia ja japanilaisia perinteitä

  • DMG Mori on maailman suurin työstölaitteiden, niihin liittyvien ohjelmistojen ja palveluiden valmistaja.
  • Syntyi vuonna 2015, kun saksalainen Deckel Maho Gildemeister ja japanilainen Mori Seiki yhdistyivät.
  • Yhtiötä johtaa Masahiko Mori ja Christian Thönes.
  • Liikevaihto Suomessa 15 miljoonaa euroa ja Euroopassa toimivan DMG Mori AG:n yli 1,8 miljardia euroa.
  • Yhtiö työllistää globaalilla tasolla 12 000 työntekijää. Suomen showroom sijaitsee Tampereella.
 

Koneita kaikkiin tarpeisiin

DMG Morilla on laaja valikoima työstökoneita. Malliston yläpäässä olevat koneet ovat vakiinnuttaneet paikkansa vaativilla teollisuudenaloilla kuten ilmailu- ja autoteollisuudessa. Tinkimätön korkea laatu leimaa yrityksen tuotteita. Yrityksen laitteet ovat alansa huippuja ja koneiden takuuajat ovat poikkeuksellisen pitkät.

Yhtiö toimii pääasiassa omien myyntiyritysten kautta. Näin varmistetaan, että palvelun laatu asiakkaille on korkealuokkaista ja asiakkailta tuleva palaute ohjautuu suoraan tuotekehitykseen. Tuotteiden ja palveluiden kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa on DMG Morin toiminnan ytimessä.

Kaikki asiakkaat ovat kumppaneina tasa-arvoisia metallipajasta globaaleihin autojätteihin. Suomessa DMG Morin tuotteita käyttää esimerkiksi moottorivalmistaja Agco Power ja venttiilivalmistaja Neles.

Haku