Hyppää sisältöön

Datan hyödyntäjän täytyy uskaltaa ajatella isosti

Datan hyödyntäjän täytyy uskaltaa ajatella isosti

19.01.2021

Melkin strategiajohtaja Riikka Tanner suosittaa yrityksiä katsomaan jo olemassa olevia asiakkaitaan ja miettimään, miten datan avulla voitaisiin vastata heidän kohtaamiinsa haasteisiin.

Monet yritykset ovat kokeilleet eri tapoja hyödyntää dataa liiketoiminnassaan. Hyödyt ovat silti usein jääneet vaatimattomiksi. Isoja tuloksia syntyy vasta sitten, kun yritys uskaltaa dataa hyödyntäessään myös ajatella isosti.

TEKSTI | VISA NORONEN   KUVA | EINO ANSIO

Datajätti Google laajentuu jatkuvasti uusille liiketoiminta-alueille, jotka tuntuvat koko ajan lipuvan kauemmaksi hakukoneiden maailmasta. Samalla Googlen voitot jatkavat kiivasta kasvuaan.

Liikkeenjohdon konsulttiyritys Melkin perustajapartneri Patrik Felixsonin mukaan Googlen menestyksen takana on ajattelutapa, jota monet muutkin voisivat hyödyntää.

– Yrityksessä mietitään koko ajan uusia mahdollisuuksia hyödyntää dataa ja sen antamia mahdollisuuksia.

Felixsonin mukaan Googlessa pohditaan jatkuvasti, miltä maailma näyttää viiden vuoden kuluttua ja miten dataa hyödyntävä yritys voi toimia menestyksekkäästi muuttuneessa ympäristössä. Tämän mukaan kehitetään uusia tuotteita.

– Tätä moni suomalaisyritys ei tee, vaan ollaan aivan liian keskittyneitä nykytilanteeseen, nykytuotteisiin ja palveluihin. Olisivatko esimerkiksi suoratoistopalvelut ikinä syntyneet tällaisella ajattelulla, Felixson kysyy.

Uusia ajatuksia yrityksille

Melkin tehtävä on auttaa yrityksiä uudistamaan liiketoimintaansa datan avulla ja kehittämään, kaupallistamaan ja toteuttamaan uusia tuotteita ja palveluita tehokkaasti. Melkki on ollut jo usean vuoden tuomassa uusia ajatuksia suurille ja keskisuurille suomalaisyrityksille muun muassa valmistavan teollisuuden yritysten järjestön Intelligent Industry -ekosysteemin kautta. Samat haasteet ja hyödyntämättömät mahdollisuudet tulevat säännöllisesti vastaan eri yrityksissä.

Melkin toisen perustajapartnerin Tuukka Ihalaisen mukaan monilla suomalaisyrityksillä on omaisuutena jo valtavasti dataa. Omaa toimintaa ja vaikkapa sertifiointiprosesseja varten saattaa olla kerättynä dataa vuosikymmenien ajalta – ja sellaista tietomäärää eivät uudet kilpailijat pysty keräämään. 

Data jätetään silti turhan usein hyödyntämättä. Esimerkiksi metallikappaleiden työstämisessä säädetään laitteet edelleen käyttämällä asetuskappaleita, vaikka toisinkin voitaisiin tehdä.

– Vanha data saattaisi antaa suoraan tiedon, kuinka lujaa metalliosaa pitää iskeä, jotta se saadaan 90 asteen kulmaan. Kun asetuskappaleita ei tarvitsisi käyttää, voisi tehtailla säästää huomattavasti aikaa ja rahaa, Ihalainen kertoo. 

Datan merkittävä hyödyntäminen yrityksissä kompastuu usein aivan samaan asiaan kuin moni muukin liiketoiminta. Yritykset kehittävät vanhaa liiketoimintaansa tukemaan uusia tuotteita, vaikka niille ei ole aitoa kysyntää.

– Yrityksissä tulisi aina ensiksi miettiä, mikä on asiakkaan ongelma, ja voimmeko ratkaista sen, Melkin strategiajohtajana työskentelevä Riikka Tanner kertoo.

Tanner suosittaa monia yrityksiä katsomaan alkuun olemassa olevia asiakkaita ja miettimään, miten data voisi vastata heidän haasteisiinsa.

Monet kansainväliset suurmenestystarinat ovat lähteneet käyntiin siitä, että joku osasi tunnistaa oikean ongelman. AirBnB:n loi kaksi työtä vailla olevaa nuorta, jotka halusivat vuokrata yhtä asuntoa. Amazon alkoi kirjojen myynnistä. Molemmista on kasvanut jättiluokan liiketoimintaa.

Arvokasta omaisuutta

Yrityksen data on arvokasta omaisuutta. Usein dataansa hyödyntämällä yritys voi päästä selvästi suurimpaan kasvuun. Suomesta yritysten superkasvajat ovat tähän asti puuttuneet.

– Datan arvoa eivät määrittele kustannukset vaan se, minkälaista uutta liiketoimintaa sillä voidaan luoda, Felixson sanoo ja kehottaa yrityksiä ajattelemaan isosti ja dataa osana yrityksen pääomaa.

Tannerin mukaan yritykset eivät hyödynnä dataa täysimääräisesti.

– Olemme hyviä parantamaan olemassa olevia tuotteita. Monet yritykset ovat jo esimerkiksi oivaltaneet sen, että kun myydyt laitteet yhdistetään verkkoon, niiden avulla voidaan huolto järjestää tuottavammin. Sen sijaan olemme kuitenkin  huonoja ajattelemaan kokonaan uudella tavalla. Joissain yrityksissä saatu data, sen analysoiminen ja muutamat hyvät omat myyjät saattaisivat esimerkiksi mahdollistaa kokonaan kalliista jälleenmyyjäverkostosta luopumisen, Tanner avaa.

Dataa hyödyntämällä yksin tai yhdessä toisen osapuolen kanssa voidaan luoda kokonaan uusia tuotteita. Monet uudet ajatukset kuitenkin kangistuvat siihen, että johto tyrmää ne yrityksen ydinliiketoimintaan kuulumattomina. Tanner rauhoittelee rönsyilyn pelkoa.

– Tarvittaessa uuden liiketoiminnan voi vaikka antaa kasvaa spin off -yrityksessä, Tanner päättää.

KERÄTTY TIETO KÄYTÄNTÖÖN

  • Monilla suomalaisilla yrityksillä on valtava määrä kerättyä tietoa hallussaan.
  • Datan tarjoamaa potentiaalia ei silti hyödynnetä tarpeeksi tehokkaasti.
  • Data on yrityksille arvokasta omaisuutta, jonka avulla voidaan kehittää uusia tuotteita ja palveluita.
  • Yritysten kannattaa alati miettiä uusia mahdollisuuksia datan hyödyntämiseksi.
  • Aluksi on hyvä pohtia, mitkä ovat ne asiakkaiden ongelmat ja tarpeet, jotka datan avulla halutaan ratkaista.
  • Monet menestystarinat perustuvat siihen, että oikea ongelma on osattu tunnistaa.

Haku