Hyppää sisältöön

Data-analytiikasta jalostuu täsmätietoa yritysten avuksi

Data-analytiikasta jalostuu täsmätietoa yritysten avuksi

29.12.2021

Data-analytiikan kiihdyttämö -hankkeen tavoitteena on madaltaa yritysten kynnystä ottaa tekoälynpalveluita käyttöön, kertovat KAMK:n projektipäällikkö Timo Lehikoinen ja CSC:n kehityspäällikkö Aleksi Kallio.

Jo pitkään on ollut nähtävissä, että tekoäly tulee muuttamaan yritysten toimintaympäristöä. Samalla se tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

TEKSTI | PEKKA SÄILÄ KUVA | ANU KOVALAINEN

Data-analytiikan ja koneoppimisen avulla voidaan tuottaa valtavasti täsmätietoa hajallaan olevasta datasta, kuten luokitella asioita ryhmiin, optimoida päätöksiä tai ennustaa tulevaa käyttäytymistä. Koneoppimisessa tietokoneohjelma oppii säännöt ja tietyt lainalaisuudet sinne syötetyn aineiston perusteella.

– Tekoälyä voidaan hyödyntää hyvinkin konkreettisissa hankkeissa. Omassa tekoälyä hyödyntävässä pilottihankkeessaan sähköyhtiö Loiste on kerännyt Kainuun alueella jo pitkään dataa sähköyhtiön käyttämistä puupylväistä. Niistä tiedetään mm. puupylväiden pystytysaika, käytetty kyllästysaine, maaperän laatu ja korkeus merenpinnasta. Yhdistämällä näihin tietoihin esimerkiksi Kainuun alueen säätietoja pystyttiin pilotissa arvioimaan puupylväiden todennäköistä elinikää ja myös ennusteen osuvuutta, kertoo KAMK:n projektipäällikkönä toimiva Timo Lehikoinen esimerkkinä.

Yhteisiä pilottiprojekteja 

Data-analytiikan kiihdyttämö -hanke on Tieteen tietotekniikan keskuksen eli CSC:n ja Kajaanin ammattikorkeakoulun KAMK:in yhteinen tutkimushanke, jonka tavoitteena on madaltaa kynnystä ottaa tekoälyn palveluita käyttöön Kainuun alueen yrityksissä ja yhteisöissä.

– Pitkäaikaisena data-analytiikan kehittäjänä meille on syntynyt hyvä ja maanläheinen ymmärrys siitä, miten hajallaan olevasta datasta jalostetaan tietämystä ja miten se tuodaan yritysten ja yhteisöjen hyödyksi. Tehtävämme on tarjota laajempaa ja pidempää näkemystä data-analytiikan mahdollisuuksiin, kehityspäällikkö Aleksi Kallio kertoo CSC:n roolista hankkeessa.

Data-analytiikan kiihdyttämö -hankkeessa toteutetaan data-analytiikan pilottiprojekteja kolmen yrityksen ja Kajaanin kaupungin kanssa sekä työpajoja 10–15 yrityksen kanssa. Hanke on saanut rahoitusta Kainuun Liitolta ja Euroopan aluekehitysrahastolta. Rahoitukseen ovat osallistuneet myös Kajaanin kaupunki sekä mukana olevat yritykset: Loiste Oy, Kaisanet Oy ja Herman IT Oy.

– Hankkeessa luodaan data-analytiikan käyttöönottoon suoraviivainen prosessi, jonka avulla Kainuun alueella toimivat yritykset ja yhteisöt voivat nopeasti kokeilla mitä data-analytiikka voi tarjota ja ottaa myös käyttöön siihen perustuvia ratkaisuja, Lehikoinen kertoo.

Yksi osoitus Kainuun alueen teknologiaponnistuksista on myös CSC:n Kajaanin datakeskukseen sijoitettava huippunopea yhteiseurooppalainen tutkimuskäyttöön tuleva supertietokone LUMI. Kone on noin kymmenen kertaa tehokkaampi kuin Euroopan tehokkain nyt julkisessa käytössä oleva supertietokone.

– Supertietokoneen sijoittaminen Kajaanin datakeskukseemme on kahdeksan Euroopan maan yhteinen ponnistus. Kainuulle ja Suomelle tämä on myös valtava mahdollisuus, joka nostaa kansallisen datanhallinnan osaamisen uudelle tasolle ja vahvistaa kilpailukykyämme huippututkimuksessa, Kallio uskoo.

Haku