Hyppää sisältöön

Brändi paranee selittämällä

Brändi paranee selittämällä

5.05.2022

Ari Marttisen perustama Artpix luo mieleenpainuvia animaatioita sekä kuluttuja- että yrityspuolelle.

Animaatio näyttää sen, minkä kertominen on tekstillä, kuvilla tai videolla vaikeampaa. Todellinen huomio saavutetaan selittämällä.

TEKSTI | JOONAS RANTA   KUVA | LASSE SIMPANEN

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – ja videossa jokainen sekunti sisältää 25 kuvaa. 

Monikäyttöisen videon ja animaation merkitys yritysten markkinoinnissa ja yhteiskunnallisessa viestinnässä on todistetusti suuri, eikä vain kuluttajamarkkinoinnissa. Mielenkiintoa tai huomiota herättävät videot vaikuttavat positiivisesti asiakkaiden päätöksentekoon myös B2B-kaupankäynnissä.

Animaatioyritys Wyzowlin tuoreen tutkimuksen mukaan peräti 86 prosenttia markkinointiosastoista sanoi videon auttaneen yritystä asiakashankinnassa. 

– Selitysanimaatio havainnoi tuotteen, palvelun tai jonkin muun ilmiön ominaisuuksia, selittää animaatiovideotuotantoihin erikoistuneen Artpixin omistaja ja 3D-animaattori Ari Marttinen.

– Eikä taida juurikaan olla teollisuuden haaraa, jolle en animaatioita olisi tehnyt.

Artpix suunnittelee ja tuottaa paljon animaatiovideoita myös kuluttajamainontaan. Yrityksen vahvuuksia on animaatioiden viihdyttävyyden ja näyttävyyden yhdistäminen informatiivisuuteen.

Tuotteiden tai palveluiden esittelyyn tehtyjä selitysanimaatioita voidaan käyttää sekä etänä että kasvotusten järjestetyssä myyntitapaamisessa, messuilla, digimarkkinoinnissa ja esittelysivuilla.

Selitysvideoiden avulla monimutkaisetkin kokonaisuudet voidaan paketoida selkeään ja hyvin muistettavaan muotoon. Se on kustannustehokas tapa saada ihmiset viettämään aikaa brändin parissa.

– Lopputuloksia on loputon määrä. Oleellisinta on luoda kokemus, joka palvelee yrityksen tarpeita.

Vaikuttavuuden ja opettamisen lisäksi selitysvideot ovat korvaamaton tuki yrityksen myynnille. 

Tehokas myyntitykki

Usein yrityksissä tulee eteen ongelma, että jonkin tuotteen tai palvelun avaaminen asiakkaille ja yhteistyökumppaneille on hankalaa ja asioita joudutaan käymään läpi kenties toistuvasti. Selittämisen voi tehdä helpommin, vakuuttavammin ja vaikuttavammin.

Selitysvideo on korvaamaton tuki myynnille.

Artpixin omistaja Ari Marttinen

– Animaatio on mieleenpainuva tapa aloittaa vaikkapa asiakastapaaminen. Se mahdollistaa myyjän ja asiakkaan pääsyn nopeammin itse asian äärelle. Animaatio on tehokas myyjä, joka jaksaa toistaa samaa asiaa 24/7.

Marttinen tietää, mistä puhuu, sillä hän on ehtinyt työskennellä animaattorina ja alan yrittäjänä jo 18 vuoden ajan.

Jatkuvasti liikkuva brändi

Panostaminen videoihin ja animaatioon kasvattaa myyntiä pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Jos tarkoituksena taas on hankkia rahoittajatahoja, voi animaation avulla kertoa abstraktin idean tai prosessin selkeästi ja vakuuttavasti, vaikka asia olisi vielä kehitysasteella.

– Brändityö on yrityksille olemassaolon ehto. Ei ole varaa keskittyä ainoastaan taktiseen myyntiin.

Animaatioiden etu moneen muuhun tuotantotapaan nähden on mediamuodon päivitettävyys.

– Esimerkiksi uudet päivittyneet tuotteet on helppo lisätä jo hyvin suunniteltuun ja toteutettuun animaatiopohjaan. Näin kaikkea ei tarvitse rakentaa uudestaan, kun tarjonta päivittyy.

Muokattavissa olevan animaation avulla brändi pysyy liikkeessä ja sopeutuu myös silloin, kun ympäristö muuttuu.

Lue lisää animaatioista: www.artpix.fi

Haku