Hyppää sisältöön

Avartavia elämyksiä kaiken ikäisille

Avartavia elämyksiä kaiken ikäisille

9.10.2023

Taistelevat metsot -dioraama herättää kuuluisan maalauksen ensimmäistä kertaa eloon ja kuuluu 100-vuotiaan Luonnontieteellisen museon juhlavuoden näyttelykokonaisuuteen.

Suomessa on kolme kansallista museota, jotka keskittyvät taiteeseen, kulttuurihistoriaan ja luonnontieteisiin. Luomuksen tehtävänä on säilyttää, kartuttaa, tutkia ja esitellä yleisölle luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia.

TEKSTI LUOMUS | kuva EMMA SUOMINEN

Luomus on tunnettu laajasta tarjonnastaan Luonnontieteellisessä museossa, minkä lisäksi sille kuuluvat Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteelliset puutarhat sekä Kumpulassa sijaitsevat geologiset kokoelmat. Luomuksen esillä oleva tarjonta on kuitenkin vain murto-osa sen todellisista kokoelmista. Yhteensä erilaisia eläin-, kasvi- ja sienikunnan näytteitä sekä kiviä, mineraaleja ja fossiileja on tallennettuna jopa 13,4 miljoonaa. Noin 300 vuoden aikana kerätyt valtavat kokoelmat mahdollistavat monipuolisen tutkimuksen.

– Tutkimusmenetelmät kehittyvät koko ajan, ja näin tieto säilyy ja karttuu kokoelmien ansiosta. Esimerkiksi sata vuotta vanhoista näytteistä saadaan nyt enemmän irti kuin aikoinaan. Pitkäaikaiset näytesarjat tarjoavat myös näyteikkunan historiaan ja muutoksiin, joita emme muuten näkisi. Yksi museon varhaisimpia säilyneitä näytteitä on 1700-luvulla sukupuuttoon kuolleen merilehmän luusto, taustoittaa Luomuksen yleisötoiminnan johtaja Sanna Vuori.

Tieto säilyy ja karttuu kokoelmien ansiosta.

Luomuksen yleisötoiminnan johtaja Sanna Vuori

Museo tarjoaa myös ajankohtaista nähtävää. Haminan mursu tuli syksyllä esille museon aulaan ja uusi Korvaamattomat-näyttely pohtii avainlajien roolia ekosysteemeissä. Lisäksi Luonnontieteellisen museon sadan vuoden mittaista historiaa juhlitaan tänä vuonna monin tavoin. Kesällä avautuneessa
Juhlat metsässä -näyttelyssä huomioidaan erityisesti lapset. Juhlista löytyy niin puettavia hyönteisasuja, ryömittävä hyönteistunneli kuin jättiläisten niitty, jonne humpsahtaessa löytääkin itsensä hyönteisen kokoisena. Näyttely jatkuu aina ensi vuoden loppuun asti.

Voisikin sanoa, että jokaiselle vierailijalle ja jokaiselle tarpeelle löytyy tekemistä ja nähtävää.

Museossa riittää paljon nähtävää myös aikuisille

Luonnontieteellinen museo on etenkin lapsiperheiden ja -yleisön suosiossa, mutta se tarjoaa myös ainutlaatuisia mahdollisuuksia aikuisille, esimerkiksi parisuhde-
ajalle. Arki-iltapäivät ovat rauhallisia ja antavat erinomaisen mahdollisuuden tulla nauttimaan yhteisestä tai omasta ajasta. Esimerkiksi Museokortin avulla vierailuista voi tehdä säännöllisiä ja siten pilkkoa näkemistä sekä kokemusta useammalle eri kerralle. 

Luonnontieteellisessä museossa pääsee aikamatkalle elämän historiaan.

Iltapäivien hiljainen vierailuaika on myös erityinen mahdollisuus isovanhempien ja lastenlasten väliselle kohtaamiselle.

– Meillä on vanhempi sukupolvi, joka tuntee hyvin luontoa. Heillä, erityisesti isovanhemmilla, olisi paljon jaettavaa lapsenlapsille, ja tätä tiedonvälitystä voidaan toteuttaa meidän näyttelyissämme. Esimerkiksi Suomen luonto -näyttelyssä voi kertoa omia tarinoita tutuista lajeista, vinkkaa Vuori.

Syksy tuo tullessaan myös pelkälle aikuisyleisölle suunnattuja tapahtumia, kun aikuisille suunnatut kokoelmakierrokset jatkuvat marraskuussa. Kierroksilla päästään kurkkaamaan museon kellareihin, joissa kokoelmat sijaitsevat ja itse tutkimustyö tapahtuu. Kierros antaa syvällisemmän katsauksen museon saloihin. Tilojen ahtauden vuoksi kierroksille on varattava paikat etukäteen.

Yleisötoiminnan johtaja Sanna Vuori tutustu- massa Suomessa pesiviin lintuihin.

Toisena erikoisuutena tulee visuaalista taidetta ja tiedettä yhdistävä Art for Bones -tapahtuma marraskuussa. Täysin uudenlainen museokokemus on ohjelmassa ilta-aikaan kahden viikon ajan.

Myös aulassa kannattaa pitää silmät auki, sillä sinne on ilmestynyt Heta Nääsin piirtämä seinän kokoinen museorakennus, joka on täynnä yksityiskohtia. Se kuvastaa museon monipuolista tekemistä aina näyttelyistä tutkimustyöhön.

Haku