Hyppää sisältöön

Auto katsastukseen kauppareissun ajaksi

Auto katsastukseen kauppareissun ajaksi

25.02.2021

Autoilijoilta paljon kiitosta saanut palvelukonsepti kasvaa nopeasti. Katsastuskontti Oy etsiikin riveihinsä uusia osaajia ja liikepaikkoja.

Katsastuskontti Oy tarjoaa katsastustoimintaa asiakkailleen kauppakeskuksen parkkialueelle sijoitettavassa kontissa.

Teksti Elisa Salama  Kuva Iita Sillanpää

Veljekset Ilkka ja Pauli Marin saivat innovatiivisen idean vuonna 2015; täydellisen katsastusaseman voisi rakentaa siirrettävään konttiin ja sijoittaa hyvälle liikepaikalle. Idea ei syntynyt täysin tyhjästä, sillä Ilkalla oli jo entuudestaan vankka kokemus katsastusalalta ja Paulilla puolestaan osaamista kauppakeskuksien liiketoiminnasta ja rakennuttamisesta. 

Kaksikko toteutti yhteisen haaveensa ja ensimmäinen siirrettävissä oleva Katsastuskontti avattiin monien vaiheiden jälkeen Espoon Keskukseen helmikuussa 2017. 

– Asiakas voi jättää henkilö- tai pakettiautonsa Katsastuskontille määräaikaiskatsastukseen kauppareissunsa ajaksi. Asiakkaan palatessa ostoksilta auto odottaa katsastettuna ja katsastusmies käy asiakkaan kanssa tekemänsä havainnot lävitse. Meillä onnistuvat myös muutos- ja rekisteröintikatsastukset, Ilkka Marin kertoo.

Katsastuskontti rakentuu kahdesta siirrettävästä, lämmitetystä ja lämpöeristetystä kontista. Toisessa niistä on jarrutesteri ja toisessa nostin, päästömittarit sekä valojen suuntauslaitteet. Katsastuskontissa voidaan toteuttaa kaikki katsastustoimenpiteet. Samanaikaisesti kontissa voidaan katsastaa kahta autoa. 

Liikepaikkoja hakusessa

Neljässä vuodessa Katsastuskontista on kasvanut franchising -ketju, jolla on toimipisteet Helsingissä, Espoossa, Seinäjoella, Jyväskylässä, Kempeleessä, Porissa ja Kuopiossa. Uusia toimipisteitä avataan heti, kun sopivia liikepaikkoja ja yrittäjiä löytyy. 

Marinin mukaan Katsastuskontti on kiinnostunut vilkkaasti liikennöidyistä kauppakeskusten parkkialueista valtakunnallisesti. Erityisesti Marinia kiinnostavat Suomen 20 suurimman kaupungin ja niiden lähialueiden kävijämäärältään suuret kauppakeskukset, joissa pysäköintiä on myös pihapysäköintinä.

– Tarjoamme hyödyllisen ja arvostetun lisäpalvelun kauppakeskuksille ja teemme mielellämme yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Vuokraamme kauppakeskukselta pienen osan parkkialueesta käyttöön ja tarvitsemme vain sähkönsyöttömahdollisuuden. Muuta tekniikkaa ei tarvita. Huolehdimme lupien hakemisesta ja vastaamme kaikista kontin asennustöistä. Toimipiste tuodaan paikalle täysin valmiina ja katsastustoiminta voidaan aloittaa jo asentamista seuraavana päivänä.

TARJOAMME mahdollisuuden menestyä kasvavan ketjun yrittäjänä.

Valmis palvelukonsepti  

Kasvun myötä Katsastuskontti etsii uusia franchising-yrittäjiä sekä työntekijöitä. Tällä hetkellä työpaikkoja on haettavana Porissa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Yrittäjiä puolestaan haetaan Espooseen, Raisioon ja Vantaalle avattaviin toimipisteisiin. 

Työntekijöiltä ja yrittäjiltä edellytetään vähintään kevyen kaluston määräaikaiskatsastusoikeuksia sekä motivaatiota hyvään asiakaspalveluun. Yrittäjiltä Marin toivoo kiinnostusta ja sitoutumista liiketoiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Yrittäjän maksettavaksi tulevat toiminnan käynnistyskulut sekä franchising-ketjun liittymis- ja yhteistyömaksu.

– Tarjoamme mielenkiintoisia työpaikkoja ja menestysmahdollisuuksia kasvavan ketjun yrittäjänä. Työntekijöillämme on hyvät mahdollisuudet siirtyä yrittäjiksi ketjumme kasvaessa. Katsastuskontin tarkkaan suunnitellut tilat ja prosessi tekevät työskentelystä mukavaa ja tehokasta, Marin summaa.

Katsastuskontti tarjoaa yrittäjille avaimet käteen -paketin, johon sisältyy hyvä liikepaikka, tarvittavat luvat, Katsastuskontti laitteineen ja ohjelmistoineen, tarvittavat rahaliikennepalvelut ja markkinointimateriaalit sekä liiketoiminnan tuki ja ohjaus. Taloushallinto- ja vakuutuspalvelut on neuvoteltu yrittäjälle valmiiksi. 

– Olemme Suomen Franchising Yhdistyksen ehdokasjäsen ja sitoudumme noudattamaan toiminnassamme yhdistyksen eettisiä sääntöjä. Meille on tärkeää, että ketjumme yrittäjät ja työntekijät menestyvät ja ovat tyytyväisiä työhönsä. Yritystoiminnasta kiinnostuneet voivat tiedustella lisätietoja yrittäjärekrytoinnistamme vastaavan Ketju.fin kautta, Marin vinkkaa.

Haku