Hyppää sisältöön

Aurinkosähkön ylituotanto omaan käyttöön

Aurinkosähkön ylituotanto omaan käyttöön

26.01.2021

My-Solarin tekninen johtaja Timo Anttila esittelee älyrelettä, joka tuo säästöä aurinkosähkön käyttäjille.

Kotimainen innovaatio ohjaa ylituotannon esimerkiksi lämmitykseen tai sähköauton lataukseen. Älykäs järjestelmä näkyy säästönä asukkaan kukkarossa.

TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN   KUVA | TEEMU HEIKKILÄ

Aurinkosähkö kiinnostaa kuluttajia enenevissä määrin, mutta harva tulee ajatelleeksi, millainen järjestelmä on taloudellisesti kannattavin, ja miten ylituotannon pystyisi hyödyntämään. 

– Suurimman taloudellisen hyödyn aurinkosähköjärjestelmistä saa, kun sähkön käyttää itse. Ylijäämäsähkön myyminen sähköyhtiöille ei ole kannattavaa, My-Solar Oy:n tekninen johtaja Timo Anttila toteaa.

Anttila innostui aurinkosähköjärjestelmistä opiskellessaan uusiutuvaa energiaa ja PV-solutekniikkaa Berliinin Teknisessä yliopistossa. Vuonna 2014 hän ryhtyi kehittelemään laitetta, jolla ylituotanto kyetään ohjaamaan kodin tarpeisiin. 

Syntyi innovaatio MSP-SR (Smart Relay), joka voidaan asentaa uusiin ja jo olemassa oleviin aurinkosähköjärjestelmiin.

Yksilöllinen automaatio

Valoisana aikana aurinkopaneelit tuottavat runsaasti sähköä yli oman tarpeen. Kun voimala kytketään älykkääseen automaatiojärjestelmään, on mahdollista hyödyntää ylituotanto maksimaalisesti. 

Älykäs rele voidaan asentaa sähkökeskukseen ja kytkeä WiFi-verkkoon älypuhelimella tai tabletilla. Samassa nettiympäristössä toimii Home Manager ja Sunny Portal, johon kirjautumalla pääsee ohjelmoimaan ylituoton asetuksia, seuraamaan energiatietoja ja kertynyttä taloudellista säästöä. 

MSP-releitä on mahdollista kytkeä myös suoraan laitteisiin. Niissä on energiamittari, joka seuraa laitteen kautta kulkevaa sähköä ja näyttää lukemat portaalissa. 

– Me rakennamme järjestelmät yksilöllisesti ja koulutamme asentajia, jotka huolehtivat laitteiden integroinnista ja säädöistä. Kuluttajille laitteiden käytöstä tehdään mahdollisimman helppoa, Anttila lupaa.

Ominaisuudet vertailuun

Toimitusjohtaja Carita Kourti kehottaa kuluttajia tarkkaavaisuuteen aurinkosähköjärjestelmän hankinnassa, jotta saa oikein mitoitetun, laadukkaan kokonaisuuden.

– Kannattaa vertailla ja hankkia tietoa eri lähteistä, sillä liikkeellä on myös virheellisiä väittämiä ja tietämättömyyttä, Kourti toteaa.

Parhaiten aurinkosähköjärjestelmät ja ylituotannon ohjaus soveltuvat kotitalouksiin, joissa käytetään pörssisähköä tai yö-päiväsähköä. Älykkään ohjauksen avulla voidaan käyttää hyväksi sähkön muuttuvaa hintaa.

Esimerkiksi lämminvesivaraajaa ja sähköautoa tai hybridiä ladataan aurinkosähköllä, kun sitä on tarjolla ja pimeänä vuodenaikana ostosähköllä, kun se on edullisinta. 

My-Solar on rakentanut toimintaansa viitisen vuotta ja saanut kokoon aurinkojärjestelmän kaikki osaset: oman tavaramerkin eli MSP-älyreleen, automaatioon tarvittavat SMA:n tuotteet, Orima-telineet ja kolmannen sukupolven nanokideteknologialla valmistettujen Panasonic HIT-aurinkopaneeleiden maahantuonnin.

Yrityksen tavoitteena oli käynnistää älyreleiden massavalmistus Suomessa, mutta rahoitussyistä valmistus siirrettiin Hollantiin. Suomessa releitä tehdään pieniä määriä, eniten niitä menee vientiin Keski-Eurooppaan.

– Meillä on innovaatio, joka hyödyttää etenkin yksityisiä talouksia. Onneksi myös kotimaassa kiinnostus on heräämässä, Anttila iloitsee.

Haku