Hyppää sisältöön

Auringonsuojalasi laskee kulutusta

Auringonsuojalasi laskee kulutusta

2.11.2021

Muun muassa Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Länsiterminaalin suuret lasipinnat on valmistettu Pilkingtonin lasituotteilla.

Nykyaikaiset auringonsuojalasit estävät aurinkoenergian läpäisyä sisätiloihin, jolloin jäähdytyksen tarve rakennuksissa vähenee ja energiankulutus laskee. Samalla viihtyvyys paranee, kun asunto pysyy viileänä kuumallakin säällä.

Teksti Mari Korhonen  Kuva Pilkington Lahden Lasitehdas

Rakennusalaan kohdistuvien energiatehokkuusvelvoitteiden täyttäminen kysyy ympäristöystävällisempiä ratkaisuja rakentamisessa koko tuotantoketjun ajalta. Uudenaikaiset auringonsuojalasit parantavat rakennuksen energiatehokkuutta pitämällä asunnon sisätilat riittävän viileinä, mutta myös estämällä lämmön karkaamisen sisältä ulos. 

– Auringonsuojalasien merkitys on kasvanut viime vuosina, kun arkkitehtuurissa on alettu suosimaan laajoja lasipintoja, joista auringon energia pääsee oikeasta suunnasta paistaessaan lämmittämään rakennusta voimakkaasti. Samaan aikaan myös lainsäädännölliset asetukset rakennusten energiatehokkuudesta ovat lisänneet kiinnostusta ympäristöystävällisempiä ikkunoita kohtaan, tekninen myyntipäällikkö Harri Korpela Pilkington Lahden Lasitehdas Oy:ltä sanoo.

Auringonsuojalasit estävät tehokkaasti sisätilojen lämpenemistä, jolloin koneellisen ilmastoinnin tarve vähenee merkittävästi tai parhaimmillaan loppuu kokonaan, mutta päästävät silti päivänvalon sisään.

– Energiatehokkuuden näkökulmasta vaikutus on mittava ottaen huomioon rakennusten elinkaaren. Vuosikymmenten aikana koneellisen ilmastoinnin tarpeen vähentymisestä ehtii kertyä merkittävät energiasäästöt. Lisäksi lasituksen auringonsuoja on ikkunan eliniän kestävä huoltovapaa ominaisuus, Korpela toteaa.

NSG Groupiin kuuluva Pilkington Lahden Lasitehdas Oy on vastikään tuonut markkinoille uuden tuoteperheen vastaamaan nykypäivän energiatehokkuusvaatimuksia. 

– Pilkington Suncool™ Q -auringonsuojalasit ovat ekologisempi lasivalinta mihin tahansa rakennukseen, jossa on vähintään kaksinkertaiset lasirakenteet. Tuoteperheen ensimmäinen Pilkington Suncool™ Q 60 -malli on jo lanseerattu, ja lähitulevaisuudessa markkinoille on tulossa myös mallit Q 50 sekä Q 70. Mitä alhaisempi on tuotteen numero, sitä vähemmän auringon lämpöenergia pääsee sisälle rakennukseen. Esimerkiksi Pilkington Suncool™ Q70 –tuote on ulkoasultaan kirkas ja neutraali tavallisen näköinen ikkunalasi, mutta se leikkaa jopa 70 prosenttia lasiin paistavasta auringon lämmöstä, Korpela kertoo.

Luonnon puhdistama ikkuna

Ikkunaratkaisujen ympäristöystävällisyyden voi nostaa seuraavalle tasolle tuoteperheen Pilkington Activ Suncool™Q -lasilla, jonka pesuun ei tarvita välttämättä lainkaan kemikaaleja tai vesijohtovettä. Ikkuna tarvitsee puhdistuakseen vain luonnon omia voimia: päivänvaloa ja satunnaisia sadekuuroja.

– Itsepuhdistuvan ikkunan salaisuus on lasin pinnassa oleva läpinäkyvä pinnoite, joka aikaansaa ilmankosteuden ja päivänvalon UV-säteilyn avulla lasin pintaan orgaanista likaa pilkkovan fotokatalyyttisen reaktion. Aktivoituessaan pinnoite muuttaa lasin pinnan vettä puoleensa vetäväksi, jolloin sadevedestä tulee ohut likaa huuhtova kalvo lasin pinnalle, eikä lasiin jää häiritseviä valumajälkiä, Korpela avaa.

Kuivina kausina huuhtelu voidaan toteuttaa ruiskuttamalla ikkunaan vettä.

– Tässäkin tapauksessa menetelmä on perinteistä puhdistusta ekologisempi, sillä pesuaineita ei tarvita, Korpela toteaa.

Paitsi luontoa, itsestään puhdistuva ikkuna säästää myös aikaa, vaivaa ja rahaa.

– Ikkunan pesu voi olla työlästä ja kallista etenkin nykyajan arkkitehtuurin suosimissa rakennuksissa, joissa ikkunapinnat voivat olla todella suuria. Näiden peseminen on haastavaa myös työturvallisuuden kannalta, Korpela päättää.

Haku