Asuntokauppaa tunne sekä ihminen edellä

Erilaisuudestaan rohkeasti ylpeä House Lahti tuo kiinteistövälitysalalle raikkaan tuulahduksen sekä roppakaupalla lisää tunnetta. Yrittäjät Kasimir Virtanen ja Juha Heino ovat tehneet ennakkoluulotonta työtä ravistellakseen kiinteistövälitysalaa – ja he ovat myös onnistuneet siinä.
TEKSTI | AINO POKELA KUVA | LASSE SIMPANEN
Housen Lahden yrittäjäkaksikon yhteinen taival alkoi kuutisen vuotta sitten, jolloin Kasimir Virtanen ja Juha Heino työskentelivät toisen kiinteistövälitysyrityksen palveluksessa.
– Päätimme jo silloin tehdä asiat toisin. Aloimme yleisestä käytännöstä poiketen hoitaa kaikki asuntokaupat yhdessä. Jaoimme niin kotikäynnit kuin myyntipalkkionkin, Heino muistelee.
– Täydensimme toisiamme jo silloin. Juhan ehdoton vahvuus on myyntityö, minulla taas markkinointi. Harvoin näkee sellaista ihmistä, joka hallitsee kaikki asiat. Voimme parhaimmillaan oppia toisiltamme ja tuoda uusia näkemyksiä, Virtanen jatkaa.
Sama toimintamalli otettiin käytäntöön astetta isommin muutamaa vuotta myöhemmin Virtasen ja Heinon ostaessa House Lahden yritystoiminnan. House Lahdella kaikki asunnot myydään yhteistyössä, jolloin sekä myyjä että ostaja hyötyvät kaikkien työntekijöiden osaamisesta. Jos jokin asia askarruttaa yhtä, voi ratkaisu löytyä toiselta. Henkilöstöä palkatessa yrittäjät kiinnittivät erityistä huomioita siihen, että jokainen työntekijä toi taloon tullessaan jotain uutta osaamista. Työntekijöitä palkattiinkin rohkeasti heti alkuun.
– Kasvua ei voi saada, jos ei ole työntekijöitä. Meillä oli myytäviä asuntoja valmiiksi paljon, joten kaikki välittäjämme ovat päässet liikkeelle heti, Heino toteaa.
Virtanen puolestaan kertoo, että pääosin kaikki taloon tulleet työntekijät ovat olleet alan ulkopuolelta. Aiempi välityskokemus ei ollut välttämätön, mutta myyntikokemus toiselta alalta oli valttia.
Kaikki lähtee verkostosta
Yrittäjäkaksikon mukaan House Lahdella ajatellaan, että asuntojen, kotien välittäminen on vahvasti ala, jossa ollaan ihmisiä ihmisille.
– Kukaan meillä ei ole vain esitteen jakaja, Heino heittää ja jatkaa vakavoituen. Meillä todella osataan kohdata ihminen ja selvittää mitä juuri tämä asiakas hakee. Sparraamme paljon sitä, miten välittäjä toimii asiakkaan kanssa, että uskalletaan sanoa asiat, kuten ne on. Ei pelotella, mutta ei myöskään siloitella.
Niin asiakas kuin työntekijä kohdataan House Lahdella tunne edellä.
– Meille ihminen on tärkeä kokonaisuutena ja kannustamme työntekijöitämme verkostoitumaan rohkeasti. Kaikki lähtee verkostosta, johon kuuluu työn lisäksi esimerkiksi koti, harrastukset ja ystävät, Heino listaa.
Virtanen komppaa ja sanoo, että on myös tärkeää, että ihmiset voivat hyvin. Myynti on flow-laji. Väsyneenä ei pysty reagoimaan ihmisten tunteisiin ja ajatuksiin. Toimintatapamme ansiosta meille on muodostunut myös toimiva tukiverkosto välittäjlle ja väkemme pystyy pitämään ihan kunnolla lomaa.
Myynti ja markkinointi tukevat toinen toistaan
Heino kertoo huomanneensa, että kiinteistönvälitysalalla ei enää pärjää pelkällä myynnillä tai markkinoinnilla, pitää olla molempia.
House Lahdessa on jo alusta lähtien otettu vahvasti käyttöön sosiaalinen media ja kaikkia kanavia on kasvatettu systemaattisesti. Sekä Virtasella että Heinolla on kymmeniätuhansia kontakteja ja seuraajia somekanavissaan eivätkä he pelkää kokeilla uusia tapoja toimia. Ideoita haetaan läheltä ja kaukaa. Sekä Virtasen että Heinon puheista kuuluu arvostus alan muita toimijoita kohtaan.
– Arvostamme esimerkiksi Andrei Koivumäen tapaa heittäytyä ja innostua oman henkilöbrändin kasvattamiseen, hän todella pistää itsensä likoon. Bo LKV on puolestaan visuaalisella ilmeellään ja asuntojen stailauksillaan ollut esikuvamme, Kasimir Virtanen listaa.
Koko kiinteistönvälitysala sekä toimintatavat ovat vuosien saatossa muuttuneet valtavan moderneiksi.
– Päätimme jo alussa, että emme tee painettuun lehteen enää mitään, vaan kaikki hoidetaan sähköisesti. Edelleen kuitenkin välittäjän rooli myynnin tekijänä on valtavan tärkeä. Ihmiset pitää saada paikalle näyttöihin, aitoa keskustelua ja tunnetta peliin, Heino kertoo.
Useimmiten asunnosta halutaan saada paras mahdollinen hinta. Hintaa suuremmaksi tekijäksi kuitenkin voi kehittyä tunne siitä, että kaupoissa onnistuttiin. Viimeiset vuodet kiinteistöalalla on Virtasen mukaan eletty vauhdikkaita aikoja. Kuukaudessakin voi tapahtua paljon sellaista, mikä muuttaa markkinaa ja vaikuttaa niin myyntiaikoihin kuin toteutuneisiin kauppahintoihin. Muuttuva liike ja toimintatapojen mukauttaminen markkinoihin on jo House Lahdessa tuttua.
– Vaatii tietysti paljon pysyä muutoksissa markkinan mukana, mutta olemme kuitenkin ketterän kokoinen yritys eikä meidän tarvitse kysellä lupia ylempää, Virtanen toteaa.
Yksi asia House Lahdella ei kuitenkaan tule koskaan muuttumaan. Ihminen on aina tärkein.
– Ikinä ei voi tietää, kuka on seuraava asiakkaamme, Heino päättää.