Asiantuntevaa turvaurakointia kolmannessa sukupolvessa

Pieni lukkoliike kasvoi yrittäjäsisarusten käsissä moderniksi turvaurakointiyhtiöiksi, joka palvelee perheyrityksen kokemuksella ja kutsumuksella.
TEKSTI | MARI KORHONEN KUVA | SANNI HIRVONEN
Kahden sisaruksen luotsaaman turvaurakointiyhtiö IHL-Turvan tarina on kiehtova. Yhtiön juuret ulottuvat 50 vuoden taakse Itä-Helsinkiin, jossa Katri Koskelan ja Tiia Kuparisen isoisä pyöritti aikoinaan lukkosepänliikettä. Itä-Helsingin lukkona vuosikymmeniä tunnettu legendaarinen lukkoliike on nyt kasvanut 16 henkilöä työllistäväksi, täyden palvelun turvaurakoitsijaksi, joka tarjoaa monipuolisia ratkaisuja lukitus- ja turvajärjestelmiin yli kaupunkirajojen vuosikymmenten kokemuksen tuomalla ammattitaidolla.
– Palveluvalikoimamme ja toiminta-alueemme ovat laajentuneet niin paljon, että päivitimme viime syyskuussa myös nimemme vastaamaan paremmin toimintaamme. Traditionaalinen nimi sai jäädä, jotta turva- ja lukitusjärjestelmämme löytävät muutkin kuin Itä-Helsinkiläiset, sisarukset kertovat nimenvaihdoksen taustasta.
Yhtiön omistus on säilynyt läpi historian samassa perheessä, joten perinteiset opit kulkevat mukana modernin tuotekehityksen rinnalla. Isoisän lisäksi liikkeessä työskentelivät sisarusten äiti ja eno. Kuparinen naurahtaakin tulleensa yritykseen suoraan synnytyspöydältä.
– Kasvoin tähän yritykseen ja oli aina selvää, että tänne jään. Opiskelupaikkanikin valittiin sen perusteella, mitä osaamista yrityksemme tarvitsi. Virallisesti aloitin työt firmassamme vuonna 2001, mutta kaikki kesät tehtiin hommia täällä jo ennen sitä, taloushallintoa opiskellut Kuparinen juttelee.
Veri veti alalle myös Katria.
– Olin 14-vuotiaana työharjoittelussa Laatulukossa Hyvinkäällä Suomen ensimmäisen lukkoseppämestarin opissa ja totesin hänelle silloin, että minusta tulee Suomen ensimmäinen naislukkoseppämestari. Näin kävikin, tosin se otti vähän aikaa, Koskela hymyilee.
Tekninen ala kutsui ensin, mutta alan digitaalisen murroksen seurauksena IT-taustaisen Koskelan osaamiselle oli perheyrityksessä käyttöä. Katri tuli mukaan yrittäjäksi Kuparisen rinnalle vuonna 2011.
– Koin, että vihdoinkin minulla on tälle yritykselle oikeasti jotain annettavaa. Digitaalisuuden seurauksena alasta on tullut valtavan monipuolinen, eikä kehitykselle näy loppua, Katri iloitsee.
Koskelan lapsuuden unelma toteutui kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 2019, kun hän valmistui lukkoseppämestariksi. Suomen ensimmäisenä naisena.
Moderneja turvaratkaisuja perinteitä kunnioittaen
IHL-Turva on vuosien varrella kasvanut sisarusten käsissä valtakunnalliseksi täyden palvelun taloksi, jossa mekaaninen avainten viilaaminen on kehittynyt enemmän tekniseksi tekemiseksi. Kodit ja toimistotilat muuttuvat vähitellen älykkäiksi, ja elektroniset lukitusjärjestelmät korvaavat mekaaniset lukot.
– Älykkäät kulkemisratkaisut helpottavat elämää ja pitävät turvallisuustason jatkuvasti korkeana. Investointi ohjelmoitavaan lukitusjärjestelmään maksaa itsensä nopeasti takaisin, kun uudelleensarjoittamiset jäävät hiljalleen historiaan, Kuparinen ja Koskela selittävät älyratkaisujen suosiota.
Lukitusjärjestelmien lisäksi yritys tarjoaa muun muassa kamera- ja kuluvalvontaa myös palveluna.
– Tällöin esimerkiksi pienyrityksen ei tarvitse itse huolehtia tietoturvasta, ja tarvittaessa hälytykset voidaan siirtää vartiointiliikkeelle, yrittäjät antavat esimerkin.
Henkilökohtaista palvelua
Digitaalinen murros on monipuolistanut IHL-Turvan palveluita, mutta perheyrityksen perintöä vaalitaan asiakaslähtöisyydellä ja markkinoihin nähden poikkeuksellisen henkilökohtaisella otteella.
– Vaalimme henkilökohtaista asiakaspalvelua kivijalassa samalla intohimolla, kun kehitämme digitaalisia palveluitamme vastaamaan muuttuvia asiakastarpeita, yrittäjäsiskokset painottavat.
IHL-Turva tarjoaakin maksuttomia konsultointipalveluita sopivien turvaratkaisujen kartoittamiseen.
– Tällä hetkellä esimerkiksi taloyhtiöissä puhututtaa enenevissä määrin esteettömyys. Väestö vanhenee, ja iäkkäiden asukkaiden pitäisi voida kulkea esteettömästi ulko-ovelta kotiovelle asti. Vanhankin talon esteettömyyttä voi parantaa muun muassa oviautomatiikan avulla. Jos asukkaiden turvallinen liikkuminen pohdituttaa, tulemme tekemään esteettömyyskartoituksen ja ratkaisuehdotuksen ilman erillistä ostopakkoa, Kuparinen ja Koskela vinkkaavat.
Valloittava perheyritys
- Veikko Vesanto perusti IHL Turvan vuonna 1970 Helsingin Roihuvuoreen.
- Vuosien saatossa tarve turvallisuuden lisäämiseen kasvoi, ja myös silloisen Itä-Helsingin Lukon toiminta laajeni nykyiseen mittakaavaan. Keskisuuri turva-alan liike työllistää nyt 16 työntekijää.
- Syyskuussa 2021 yrityksen nimi muuttui virallisesti Itä-Helsingin Lukosta IHL Turva Oy:ksi.