Hyppää sisältöön

Arjen automaatiota kotona

Arjen automaatiota kotona

2.07.2021

Automaatiota voi hyödyntää kasteluun puutarhassa. Anturit voivat mitata lämpötilaa, valon määrää, mullan kosteutta ja happamuutta.

 Automaatioharrastuksen avulla voi tuoda kotiympäristöön arkea ilahduttavia ja helpottavia ratkaisuja.

Teksti Saana Lehtinen  Kuva Eino Ansio

Nykypäivänä on monta tapaa luoda automaatiota ympärilleen. Kotiteatterihuoneen valkokangas laskeutuu, valaistus himmenee ja äänentoistojärjestelmä kytkeytyy päälle yhden napin painalluksella. Parveke- ja puutarhakasvien kastelusta pitää huolen automatisoitu järjestelmä. 

– Kuka tahansa voi oppia automaation ja ohjelmoinnin perusasiat nopeasti, kertoo elektroniikka- ja automaatioalan asiantuntijayritys Starelec Oy:n toimitusjohtaja Sampo Aallos

Aloittaminen on helppoa

Automaatioharrastuksen aloittaminen on helppoa. Kaikki tarvittavat järjestelmien automatisointiin tarvittavat osat saa Starelecistä valmiina, ja rakentajan tehtäväksi jää lähinnä järjestelmän asentaminen. Uuden harrastuksen tueksi on tarjolla myös lukuisia ilmaisia ohjelmointityökaluja. 

Aalloksen mukaan automaatioharrastuksen aloittaminen sopii yhtä lailla niin opiskelijoille kuin eläkeläisillekin: 

– Siinä missä palapelejä on tarjolla esimerkiksi 5000 ja 3000 palan kokoisina, tässäkin harrastuksessa löytyy jokaiselle taitotasolle sopivia vaihtoehtoja ja jokaisen omaan ympäristöön sopivia kohteita, Aallos kertoo. 

Automaatioharrastuksen aloittamista helpottaa myös ohjeiden runsaus. Opastusvideoita löytyy niin ohjelmointityökaluista kuin toteutetuista automaatiojärjestelmistä. Opastusta saa myös Stareleciltä. 30 vuoden kokemuksen omaava yritys neuvoo asiakkaitaan mielellään harrastuksen aloittamisessa.

Monipuolinen harrastus

Automaatiota voi testata esimerkiksi parvekkeen kukkien kasteluun. Tällöin jokaiseen parvekkeen ruukkuun sijoitetaan mullan kosteutta mittaava anturi. Anturit yhdistetään johdoilla kehitysalustaan tai lisäkorttiin, jos kehitysalustassa ei ole tarpeeksi mittauskanavia. Kasvin kastelutarve voidaan ilmoittaa piippausäänellä tai valosignaalilla.

Myös valot voi ottaa mukaan harrastukseen yhdistämällä ne 3D-tulostamiseen. Yksinkertaisten ilmaisohjelmistojen lisäksi ammattikäyttöön tarkoitettuja ohjelmistoja on saatavilla opiskelijalisenssillä. 3D-tulostiminen hankkiminen ei ole välttämätöntä, sillä moni kirjasto ja kahvila tarjoaa tulostusmahdollisuutta asiakkailleen. 

Starelecin valikoimista löytyy tulostusmateriaaleja lukuisissa eri väreissä ja muovilaaduissa. 

– Jos kesällä aloittaa harrastuksen, voi jo jouluna antaa lahjaksi 3D-tulostetun joulukuusen, jossa on LED-valot kynttilöinä ja automaatio, joilla valot saadaan säteilemään haluttuja valokuvioita ja värejä, Aallos sanoo.

Kun talon sisältä ei löydy enää uusia kohteita joissa hyödyntää automaatiota, avataan ovi puutarhaan. LED-valolähteitä käyttämällä voidaan rakentaa esimerkiksi kulkuvaloja tai kukkapenkkien kohdevaloja. Värejä ja valon intensiteettiä on mahdollista säätää ajan, valon määrän, sateen, ilmanpaineen, lämpötilan – tai vaikkapa musiikin bassorummun iskujen mukaan. Näin syntyy koko puutarhan ihanasti valaiseva valoshow kesän pihajuhlien iloksi.

STARELEC.FI

Haku