Hyppää sisältöön

Antennisuunnittelu tulisi huomioida jo ideointivaiheessa 

Antennisuunnittelu tulisi huomioida jo ideointivaiheessa 

14.03.2023

Radientumin antennisuunnittelija Janne Heiskanen ja EMC-asiantuntija Matti Uusimäki näyttävät miten simulointi auttaa hahmottamaan sähkömagneettisten kenttien käyttäytymistä eri ympäristöissä. 

Jos aikoo suunnitella IoT-älylaitteen ensin valmiiksi ja lisätä siihen langattoman ominaisuuden vasta lopuksi, on syytä kääntää ajattelu uuteen suuntaan.

TEKSTI marjaana tunturi | kuva anni tapio


Tamperelaisen Radientumin asiakasvastaava ja konsultti Matti Uusimäki harmittelee tilanteita, joihin hän kollegoineen törmää säännöllisesti. Uusi IoT-laite on suunniteltu valmiiksi hienoa ulkomuotoa myöten, mutta antennisuunnittelu on unohdettu. 

– Antenni ei ole palikka, joka liimataan laitteen kylkeen. On harmillista joutua toteamaan, että pitkälle suunniteltu laite ei tule toimimaan halutulla tavalla. Usein joudutaan tekemään isojakin muutoksia esimerkiksi laitteen ulkonäköön. Yritämme aina keksiä ratkaisut ja antaa asiakkaalle vaihtoehtoja tarvittavista muutoksista. 

Langattoman yhteyden sujuvaan toimimiseen vaikuttavat monet pienet ja yllättävätkin asiat esimerkiksi laitteen rakenteessa tai käyttöympäristössä. Kauko-ohjattava terassin markiisi voi toimia puuhun kiinnitettynä moitteetta, metalliin kiinnitettynä ei lainkaan. 

Antennisuunnittelu on oma maailmansa, jossa ratkaisuja hankalimpiin tilanteisiin haetaan usein monen kokeneen suunnittelijan voimin, tietokonesimuloinnin avulla. 

– Antenni on langattoman IoT-laitteen ainoa yhteys ulkomaailmaan. Kun suunnitellaan esineitä, on tärkeää tehdä työ kerralla valmiiksi. Esineitä ei voi päivittää vuoden päästä hiukan erilaisiksi kuten ohjelmistoja, Uusimäki toteaa. 

Parhaat ratkaisut syntyvät laajasta kokemuksesta 

Antennisuunnittelussa lähdetään liikkeelle langattomalle laitteelle sopivan radioteknisen ratkaisun etsimisestä. Suunnitteluun vaikuttavat laitteen käyttöympäristö, kommunikointietäisyys, toivottu akunkesto sekä laitteen koko. Halutaanko, että laite toimii kilometrien päästä vai riittääkö, että se kommunikoi käyttäjänsä kanssa, kun tämä istuu laitteen vieressä? Entä saako laite olla iso ja painava, pysyykö se paikoillaan vai pitääkö sen kulkea helposti käyttäjänsä mukana? 

Radientumin 20 hengen suunnittelijatiimillä on kokemusta antenniratkaisuista kaikenlaisissa ympäristöissä: vedenpinnan alla, taivaalla, betonin sisällä, kovassa kulutuksessa kaivurin kynnessä tai ammattikeittiössä, ihmisen kehossa, sekä ihon alla että ihon pinnalla. Radientumilla on myös laaja asiakaskunta ja 85 prosenttia liikevaihdosta tulee ulkomailta. Asiakkailla on usein omakin antennisuunnittelijatiiminsä, mutta silti he hakevat apua suunnitteluun Radientumilta. 

– Vahvuutemme on laaja kokemus ja se, että voimme keskittyä antenniratkaisujen suunnitteluun. Monipuoliset yhteistyökuviot takaavat sen, ettemme uraudu ajattelemaan ratkaisuja vain yhdestä näkökulmasta, Uusimäki kertoo. 

Radientumin väki toivoo ymmärryksen antenniratkaisuista lisääntyvän ja suunnittelijoiden ottavan langattomuuden vaatimukset IoT-laitteissa huomioon jo konseptointivaiheessa. Kun ratkaisuja hahmotetaan simuloimalla, laite voidaan rakentaa kerralla kuntoon. 

– Asiantuntijamme auttavat pohtimaan, onko idea toteuttamiskelpoinen. Jos innovaatio on loistava, lähdemme mielellämme mukaan suunnittelemaan ratkaisuja mahdottomaltakin tuntuvaan ideaan.

Haku