Hyppää sisältöön

Ammattiylpeys takaa laadukkaan lopputuloksen

Ammattiylpeys takaa laadukkaan lopputuloksen

15.06.2021

Pihma toimii laatu edellä, kertovat perustaja Marko Pihlajamäki ja veljensä, nokkamies Vertti Pihlajamäki.

Rakennusprojektin laatu ja aikataulussa pysyminen toteutuvat, kun urakoitsijalta löytyy motivaatiota. Ammattitaitoisen toiminnan takana on oikea asenne.

Teksti Vilma Timonen  Kuva Mikko Suutarinen

Pihma Oy on vuonna 2009 perustettu, pääasiassa korjausrakentamiseen keskittynyt yritys, jonka toiminta-aluetta on pääkaupunkiseutu. Palveluksessaan Pihmalla on tällä hetkellä viitisenkymmentä alansa ammattilaista. Henkilökunnan monipuolinen osaaminen kattaa kaiken hirsirakentamisesta paikallavalutöihin ja siltä väliltä.

– Pihma toimii laatu edellä. Projektit hoidetaan vastuullisesti, ja sovitussa aikataulussa, toteaa yrityksen perustaja Marko Pihlajamäki.

Onnistunut rakennusprojekti pohjustetaan huolellisella ennakkosuunnittelulla. Tavoitteena on laadukkaan lopputuloksen lisäksi kustannustehokkuus. 

– Hyvä suunnittelu on tärkeää sen vuoksi, että hommat saadaan kerralla maaliin. Jos lähdetään tekemään puolisuunnitelmalla, tulee mutkia matkaan. Huolellinen valmisteluvaihe on tärkeä, sanoo nuorempi kirvesmies Tuukka Turunen rakennusliike Pihma Oy:stä.

Työnjohdolla on tavoitteiden saavuttamisessa suuri rooli.

– Kun työnjohto pelaa, silloin myös suunnittelutyö on onnistunutta. Työnjohto osaa myös heti puuttua asiaan, jos näyttää siltä, että homma ei etene toivottuun suuntaan. Vaikka nopeus on tärkeää, ensin tehdään siististi – haluamme tuottaa laadukasta jälkeä, Turunen toteaa.

Rehellisyys on ohjaava arvo

Pihma haluaa toimia hankkeissaan avoimin kortein ja etsiä yhteistyössä pääurakoitsijan kanssa kullekin projektille oikean toteutuskelpoisen hinnan. Rehellisyys on ammattitaidon ja kunnianhimon ohella yksi yrityksen toimintaa ohjaavista arvoista. Toimintaperiaatteet ovat tuottaneet tulosta, ja Pihmalla on useita, pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita – esimerkiksi Lujatalo, Varte ja NHK Putkiremontit Oy – joiden kanssa toteutetaan erilaisia projekteja laidasta laitaan. 

– Saimme Kauppalehden mittareissa tunnustuksen Kasvaja 2021 -yrityksenä, mistä koemme valtavaa iloa ja kiitollisuutta. Asiakkaat ja sitoutuneet työntekijät ovat mahdollistaneet yrityksen kasvun, ja tarkoitus on pysyä tällä tiellä, Pihlajamäki kertoo.

Asenne ratkaisee

Pihman ajatus on tuoda alalle ammattiylpeitä ammattihenkilöitä ja mahdollistaa työssä oppiminen. 

– Teemme hommat alusta loppuun mahdollisimman hyvin, ettei tule jälkikäteen mitään, mitä tarvitsisi korjata. Työn kautta oppiminen on mahdollista ja kaikille opetetaan, miten homma toimii. Täytyy vain olla tarpeeksi intoa ja halua opiskella asiat. Asenne ratkaisee. Jotkut rakennusliikkeet ovat erikoistuneet tiettyihin asioihin, mutta Pihmalla on poikkeuksellisen laaja skaala osaamisessa, Turunen summaa. 

Osaamisen ja suunnitelmallisen työotteen lisäksi työnjäljessä näkyy hyvä Pihman hyvä työilmapiiri.

– Meillä on tosi rento ilmapiiri, kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja homma toimii – omasta mielestäni paras työpaikka. Hyvä työilmapiiri näkyy myös asiakkaalle: hommat hoidetaan rennosti, mutta särmästi, Turunen toteaa.

Haku