Hyppää sisältöön

Ammattitaitoa ja osaamista karttuu työharjoittelussa

Ammattitaitoa ja osaamista karttuu työharjoittelussa

19.08.2022

Sakari Pörhölä ohjaamassa harjoittelija Hanno Uusiportimoa RovaLappi Oy:n työmaalla. Työelämän salat oppii vasta, kun pääsee mukaan työelämään.

Lappilaiset työnantajat ja oppilaitokset vahvistavat yhteistyötään, jotta Lapin työmarkkinoilla riittäisi myös tulevaisuudessa osaavaa työvoimaa.

TEKSTI | ANNE KOIVISTO   KUVA | MARKUS TORVINEN

Työnantajan ei pidä olettaa, että työharjoittelija on seppä syntyessään. Työt pitää suunnitella oppimista tukeviksi, mutta niin, että hommat etenevät työmaalla sovitusti. Näin toteaa RovaLappi Rakennus Oy:n vastaava työnjohtaja Heikki Hiltula

Hiltula ohjasi kesällä Hanno Uusiportimoa, joka opiskelee rakennusalaa Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUssa. Uusiportimo kerrytti työharjoittelussa sellaisia työelämätaitoja, joita koulunpenkillä ei opi.

Hyödyt irti työharjoitteluista

Lapissa on podettu pitkään työväestön katoa opiskelijoiden muuttaessa valmistuttuaan muualle. Tehokas keino hillitä muuttohaluja on tarjota opiskelijoille mielekkäitä työharjoitteluja jo opiskeluaikana. 

– Opiskelijat saavat harjoitteluista osaamista, kokemusta ja työtovereita. He jäävät usein Lappiin onnistuneiden harjoittelukokemusten myötä, kertoo REDUn projektipäällikkö Karoliina Rankinen.

Työnantajia kiinnostaa puolestaan mahdollisuus vaikuttaa tulevien työntekijöiden osaamiseen ja sitouttamiseen jo varhaisessa vaiheessa. Myös työnantajakuvan vahvistaminen koetaan innostavaksi. Opiskelijat jakavatkin kokemuksiaan auliisti. Uusiportimon kokemukset RovaLapista olivat niin positiivisia, että kaverikin haki yritykseen työharjoitteluun. 

Oppilaitokset tarvitsevat työnantajien panosta vastatakseen nopeasti muuttuviin työelämän vaatimuksiin. 

– Työnantajien on tuotava tarpeensa esiin. Hyviä työntekijöitä ei ilmesty tyhjästä, vaan heidät luodaan oppilaitoksen ja työelämän yhteistyössä, Rankinen korostaa.

Oppilaitokset satsaavat nyt sähköisiin rekrytointikanaviin

Oppilaitosten ja työnantajien välistä yhteistyötä edistetään koko Lapin kattavassa LYHTY-hankkeessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamana. Siihen osallistuvat REDUn johtamana Kemi-Tornionlaakson ammattiopisto Lappia, Lapin yliopisto sekä Lapin ammattikorkeakoulu. 

Oppilaitokset tekevät kattavaa yhteistyötä työelämän kanssa työharjoitteluiden kehittämiseksi. 

Muun muassa Lappia on räätälöinyt Enontekiön lentoasemalle yhdessä kunnan ja yrittäjien kanssa elokuussa käynnistetyn Lentoasemapalvelut -tutkinnon osan. Lapin yliopisto puolestaan lisää Aarresaari-rekrytointialustan näkyvyyttä.

Oppilaitokset satsaavatkin nyt sähköisiin rekrytointikanaviin, joiden avulla yritykset tavoittavat opiskelijat helposti ja maksuttomasti. 

Lapin ammattikorkeakoulu on panostanut harjoittelukäytänteiden sähköistämiseen ja muun muassa kustantanut opiskelijoiden rekrytointi-ominaisuuden Tuudo-sovellukseen. Lappian ja REDUn opiskelijat puolestaan ovat työnantajien tavoitettavissa Tiitus-rekrytointisovelluksen kautta. Tiitus-sovellus on syksystä alkaen liitetty osaksi opintoja REDUssa.

LYHTY:n toimenpiteet kulminoituvat parhaillaan työstettävällä Lapin työharjoitteluiden sivustolla, joka ilmestyy vuoden loppupuolella.

Haku