Ammattiliikenne päästöttömäksi biokaasuautoilla

Ilmastoystävällisten energiaratkaisujen kehitystyö on kiihtyvää kilpajuoksua, mutta ammattiliikenteessä nollapäästöt voi saavuttaa jo nyt. Tekniikka on jo olemassa, eikä se vaadi edes suuria investointeja. Kuljetusliike A2B tarjoaa asiakkailleen hiilineutraalia logistiikkapalvelua Ivecon kuljetuskalustolla.
TEKSTI | MIKA NIINIRANTA KUVA | SUSA JUNNOLA
Meillä on käytössä kolmea lajia energiaa, biokaasua, tuulivoimaa ja lihasvoimaa, naurahtaa A2B:n perustaja Tero Kakko. A2B on Suomen ensimmäinen ja ainoa täysin hiilineutraali kuljetusliike, joka operoi 46 biokaasuautolla ja työllistää yli 50 henkilöä.
Iveco Finland ja A2B ovat tehneet pitkään yhteistyötä. Ivecon myyntijohtaja Tuomas Virénin mielestä kaasu on mainio polttoaine tavaraliikenteeseen.
– Biokaasu on lähellä tuotettua energiaa, jonka tuottamiseen jokainen meistä suomalaisista osallistuu. Valmistuksessa hyödynnetään hävikkiruokaa, biojätteitä ja tehtaiden sivuvirtaa. Esimerkiksi maidonjalostuksessa syntyvä hera on omiaan biokaasutuotantoon.
Ilmastoneutraali jo nyt
Iveco on Euroopan suurin kaasukäyttöisten ammattiliikenteen ajoneuvojen valmistaja. Yritys on tehnyt kaasumoottoreita jo 25 vuotta, koko ajan tekniikkaa kehittäen. Nykyautot eivät tarvitse dieseliä edes apupolttoaineeksi, ja moottoreista on tullut lähes täysin päästöttömiä.
Maapallon ilmastoon vaikuttavien päästöjen lisäksi liikenteen päästöihin kuuluvat myös lähipäästöt. Lähipäästöillä eli hiukkaspäästöillä on suora vaikutus ilmanlaatuun. Niiden tiedetään aiheuttavan ennenaikaisia kuolemantapauksia ja altistavan sairauksille. Myös lisääntynyt syöpäriski kuuluu lähipäästöjen haittavaikutuksiin. Kaasulla ajettaessa lähipäästöt ovat hyvin lähellä nollaa.
Virénin mukaan kaasukäyttöiset paketti- ja kuorma-autot soveltuvat hyvin Suomen oloihin eivätkä ne poikkea käytettävyydeltään dieselkäyttöisistä autoista. Kakko ja Virén näkevät myös sähkö- ja vetyautoilla sijansa tulevaisuuden liikenteessä. Sähkön päästöttömyys riippuu kuitenkin vielä energian tuotantotavasta.
Sen sijaan kun verrataan vety- ja kaasuautoja keskenään, kaasuautojen vaatima infra on jo olemassa. Tankkausasemia on jo kattavasti varsinkin Etelä-ja Keski-Suomessa.
– Kaasukäyttöisellä autolla pystytään liikennöimään järkevästi koko maassa, sillä autojen toimintasäde on hyvä. Esimerkiksi raskailla, LNG-käyttöisillä autoilla pystytään ajamaan jopa 1600 kilometriä yhdellä tankkauksella. Teron ja A2B:n esimerkki osoittaa, että hiilineutraalius ei vaadi mitään erityisratkaisuja, Virén mainitsee.
– Ainoa ero on, että auto käydään tankkaamassa kaasuasemalla, Kakko jatkaa.
Biokaasun käyttö tulee ajossa selkeästi dieseliä edullisemmaksi.
– Pystymme tämän vuoksi tarjoamaan palvelut kilpailukykyisin hinnoin. Kaasuauton hieman kalliimpi hinta kompensoituu kaasun hinnassa elinkaaren aikana. Lisäarvona on ekologisuus.
Asiakkaille suoraa hyötyä
Kakko on omalla urallaan todistanut asenteiden muuttumista yrityksissä. Hän perusti jo 90-luvulla ensimmäisen kuljetuspalvelunsa Helsinkiin; Fillarilähetit toimi pelkästään lihasvoimalla.
– Silloin ympäristöasiat olivat tärkeitä ehkä kymmenelle prosentille päättäjistä, sporttisuus oli tärkeämpi kriteeri, Kakko muistelee.
Sittemmin ympäristötietoisuus on lisääntynyt, ja komeat puheet alkavat muuttua toiminnaksi.
– Kun vaihtoehtoina on saastuttava tai puhdas, niin kuka valitsee saastuttavan? Jos emme ajaisi kaasulla, siihen käytetty jäte mätänisi ja tuottaisi metaania, joka on hiilidioksidia monin verroin haitallisempi ilmastokaasu.
Kakko vakuuttaa, että sataprosenttinen päästöttömyys on pitävä palvelulupaus, jonka asiakas voi siirtää suoraan omaan liiketoimintaansa. Asiakas voi myös kirjata päästötasot omiin vastuullisuusraportteihinsa.
– Kotimaista lähienergiaa voi verrata vaikkapa lähiruokaan. Kukapa ei haluaisi, että lähitilan luomutuotteet myös liikkuvat ympäristöystävällisesti? Tämä on tärkeä asia sillä, isossa kuvassa koko arvoketjulla on merkitystä.
A2B on ensimmäinen hiilineutraali kuljetusliike, mutta ei varmasti viimeinen. Virén kertoo, että joulukuun 2020 alussa voimaantullut 16-tonnisten ja sitä raskaampien kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki on näkynyt lisääntyneenä kaupankäyntinä.
– Yritykset ovat hereillä, mikä on tärkeä asia liikenteen päästöjen leikkaamisessa, Virén iloitsee.