Hyppää sisältöön

Älyteknologia lisää kaivosten turvallisuutta

Älyteknologia lisää kaivosten turvallisuutta

15.07.2022

Droneja voidaan hyödyntää kaivostyömailla muun muassa malminetsinnässä, ympäristön kartoituksessa ja jopa maanalaisen kaivoksen tutkimisessa.

Äly on muuttanut kaivokset työturvallisemmiksi, tehokkaammiksi ja puhtaammiksi. Uusille osaajille on kuitenkin yhä tilaa toimialalla. 

TEKSTI | KAIVOSTEOLLISUUS   KUVA | SHUTTERSTOCK

Onnistumisen iloa oli ilmassa, kun Digitan projektipäällikkö Juho Mäkitalo sai huhtikuussa 5G-videopuhelun Kittilän kultakaivoksen projektipäälliköltä Mikko Vänskältä. Ainutlaatuista tapahtumassa oli se, että puhelu tuli syvältä kaivoksen uumenista. 

Tehokkaat mobiiliverkot mahdollistavat kaivoksille monia moderneja ratkaisuja, jotka ovat tähän mennessä vaatineet ainakin paljon kaapelointia tai olleet jopa käytännössä mahdottomia. 

– Niiden avulla digitalisointi ja automatisointi etenevät ja työturvallisuus, toimintavarmuus sekä tehokkuus paranevat edelleen, sanoo Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela.

Etäohjattavat ja itsestään kulkevat laitteet yleistyvät entisestään. Etävalvonnan avulla puolestaan voidaan tarkkailla koneiden toimintaa ja estää toimintakatkoksia sekä onnettomuuksia.

Kaivosturvallisuus on kehittynyt jo vuosikausien ajan huimalla vauhdilla. Viime vuonna pelkästään paljuihin kuoli enemmän ihmisiä kuin suomalaisessa kaivosteollisuudessa tällä vuosituhannella.

Älykkäämpiä ratkaisuja

Uuden teknologian hyödyntämisessä vain mielikuvitus on rajana. Markkinoille on tullut muun muassa älykypärä, joka valvoo kiviauton kuljettajan vireystilaa. Kuljettajan nukahtaminen voi aiheuttaa suurta vahinkoa, sillä kiviauto painaa yhtä paljon kuin 400 henkilöautoa.

Myös dronet ja muut miehittämättömät lennokit ovat kaivosalan työkaluvalikoimassa. Niitä voidaan hyödyntää muun muassa malminetsinnässä, ympäristön kartoituksessa ja jopa maanalaisen kaivoksen tutkimisessa. 

Kaivoksilla älykkyys tarkoittaa etenkin fiksuja prosesseja. Suomessa on jo pitkään toiminut globaalisti menestyneitä kaivosteknologian valmistajia. Kilpailu kovenee kuitenkin koko ajan, kun asiakkaiden ja kansalaisten odotukset tiukkenevat. Entistä älykkäämpien ratkaisujen tarve näkyy myös yliopistoissa. Alan yhtiöt tilaavat entistä enemmän myös perustutkimusta

– Kielteisten ympäristövaikutuksien vähentäminen on tärkein teema lähes kaikessa tutkimuksessamme. Tutkimme ja kehitämme esimerkiksi malmikiven räjäytysteknologiaa sellaiseksi, että typpipäästöt vähenisivät ja että räjäytys olisi malmin erotteluprosessin ensimmäinen hallittu vaihe, jolloin materia tulisi käytettyä mahdollisimman tehokkaasti ja kestävän kehityksen mukaisesti, sanoo projektipäällikkö Ilkka Hynynen Oulun yliopiston Oulu Mining Schoolista.

Vihreän teknologian käyttö lisää metallien kysyntä

Kaivosteollisuus on entistä enemmän digitaalisten ratkaisujen hyödyntäjä, mutta myös mahdollistaja. Vihreän teknologian yleistyminen lisää monien metallien kysyntää moninkertaiseksi. Irtaantuminen fossiilisista polttoaineista vaatii paljon metalleja, kun aurinkopaneeleja, tuulivoimaloita ja sähköautoja rakennetaan kiihtyvällä tahdilla. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että mitä mutkikkaampi laite sitä enemmän sen tekemiseen tarvitaan metalleja.

Kehitys on tuonut kaivosten ympärille myös uutta teollisuutta. Hyvä esimerkki tästä on Terrafamen akkukemikaalitehdas, jonka perustana ovat Euroopan suurimmat nikkelivarannot. Akkumateriaalien valmistuksesta odotetaankin Suomelle kokonaan uutta toimialaa.

Uusille osaajille on tilaa

Kaivosteollisuus on ottanut suuria kehitysloikkia digitaalisuudessa, ympäristöystävällisyydessä ja turvallisuudessa. Kaivosjätteiden hyödyntämisessä, prosessien tehostamisessa ja uuden liiketoiminnan kehittämisessä on silti yhä tilaa toimialan sisällä.

Kaikkeen tähän kaivosala tarvitsee nykyisten tekijöiden lisäksi uusia osaajia. Kaikki toimialat kisaavat samoista digiosaajista koko Euroopassa. Myös ympäristöalan ammattilaisille on tarvetta kuten myös itse kaivostyön tekijöistä. 

– Moni nuori voisi innostua kouluttautumaan toimialalle, jos näkisi kuinka kiinnostavia tehtäviä alalla on tarjolla monenlaisille osaajille, päättää Suomela.

Haku