Ajaton Aku Ankka hurmaa, sivistää ja puhuttelee

Aku Ankka on ilahduttanut suomalaisia jo 70 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Päivälehden museo järjestää juhlanäyttelyn.
Teksti Mari Laaksonen Kuva Juho Länsiharju
Aku Ankan periksiantamaton hahmo on pitänyt pintansa suomalaisten sydämissä vuosikymmenestä toiseen. Käsikirjoittaja ja sarjakuvapiirtäjä Kari Korhonen arvelee, että suosion salaisuus piilee hahmojen monimuotoisuudessa.
– Ankkauniversumiin on saatu upotettua kaikki elämän arkkityypit, mikä tekee tarinankerronnasta rikasta ja ajatonta. Hahmojen luonteenlaatujen monipuolisuus mahdollistaa minkä tahansa tarinan sijoittamisen ankkamaailmaan, sillä aina löytyy paikka vastakkainasettelulle, Korhonen kuvailee.
Korhonen tietää, mistä puhuu. Hän on nimittäin piirtänyt ja käsikirjoittanut Ankkalinnan tarinoita jo 28 vuoden ajan. Ankkafanius alkoi kuitenkin paljon aikaisemmin.
– Olen ollut Disney- ja ankkafani pikkupojasta lähtien. Perheessäni on aina luettu Akkaria, ja sisarusparvemme Kari, Sari ja Jari tuo mieleeni Tupun, Hupun ja Lupun. Kaiken kukkuraksi isoisämme oli etsivätoimistossa työskentelevä mies nimeltä Aku, Korhonen naurahtaa.
Pyrstö edellä puuhun
Aku Ankassa on Korhosen mukaan hyvin perisuomalaisia piirteitä.
– Meidän on helppo samaistua Akun peräänantamattomaan luonteeseen. Puuhun mennään vaikka pyrstö edellä, tuli lunta tupaan miten paljon tahansa. Suomalainen sielunmaisema asettuu mielellään altavastaajan puolelle.
Ei siis ihme, että Aku on vakiinnuttanut asemansa suomalaisperheissä pysyvästi.
– Sanoisin, että Akkari sopii lapsen käteen, kun repimisvaihe on ohi ja lehti pysyy ehjänä. Yläikärajaahan lehti ei tunne lainkaan, Korhonen hymyilee ja kertoo tarinan naapuristansa, joka vielä 90-vuotiaanakin tilaa Akkaria.
Nykyisin Akkari saa tunnustusta myös lukuharrastuksen edistäjänä.
– Kun minä olin nuori, kehotettiin lukemaan muutakin kuin Aku Ankkaa. Nykyisin päinvastoin kannustetaan lukemaan Aku Ankkaa. Hauskojen tarinoiden lisäksi Akkarista voi oppia erittäin rikasta suomen kieltä, Korhonen toteaa.
Lukemisen juhlaa
Huhtikuussa ankkafaneja ilahdutetaan synttärinäyttelyllä, jossa pääsee kurkistamaan Ankkalinnaan leikkisässä tunnelmassa. Päivälehden museo juhlii Aku Ankan antia lukemiskulttuurille 23.4. avautuvalla näyttelyllä, jonka Korhonen on käsikirjoittanut ja piirtänyt.
– Pelle Pelottoman synttärilahja Akulle on kadonnut, ja vierailijat saavat halutessaan osallistua etsintöihin näyttelyssä jaettavan synttärilehtisen avulla. Vieraat pääsevät piipahtamaan myös Roopen toimistossa ja kurkistamaan Pellen pajaan. Jos oikein hurjasti käy, saattaa päätyä jopa Karhumajalle.
Lukemisen juhlaa! Aku Ankka -lehti Suomessa 70 vuotta -näyttely puhuttelee vanhempiakin faneja.
– Ankkalinnan historiasta on luvassa tietopankki, jonka sarjakuvaneuvos Jukka Heiskanen on näyttelyyn koonnut, Korhonen vinkkaa.