Alustapalveluilla maailmankartalle

Alustapalveluilla maailmankartalle

Kiho on saanut vuosi vuodelta yhä suurempia asiakkuuksia, tänä vuonna on aloitettu yhteistyö Eltel Networks Oy:n kanssa.

Alustapalveluilla maailmankartalle

Kenttätyön- ja kalustonhallintapalveluita tarjoava Kiho kasvaa vauhdilla. Tämän vuoden tavoitteet, liikevaihdon tuplaaminen ja markkina-avaus Yhdysvaltoihin, on jo käytännössä saavutettu. Matkaan on mahtunut myös vaikeita aikoja.

Teksti Maria Pecoraro  Kuva Vesa Koivunen

Toimitusjohtaja Antti Koposen ura Kiholla alkoi opintoihin kuuluvalla harjoittelujaksolla vuonna 2007. Kuopiolainen yritys tuottaa digitaalisia palveluita työnhallinan avuksi muun muassa kuljetus- ja konealalle. Harjoittelun päätyttyä Koponen sai vakituisen pestin yrityksen koodarina. Kiholla tarvittiin rahaa, ja tilanteen paikkaamiseksi työntekijöille tarjottiin osakkeita. Koposesta tuli nopealla aikataululla osakas ja pian myös toimitusjohtaja.

– Jälkeenpäin katsottuna tein rohkean päätöksen ostaessani Kihon osakkeita vuonna 2008. Yritys oli vaikeuksissa ja talousluvut näyttivät synkiltä. Mutta uskoin jo tuolloin edistykselliseen paikannusteknologiaamme, joka reilu kymmenen vuotta sitten oli jotain ennennäkemätöntä. Uusi rooli toimitusjohtajana toi minulle vastuuta ja mahdollisuuden toteuttaa omaa visiota maailman parhaasta paikannuspalvelusta, kertoo Koponen.

Alkuvaikeudet päihitettiin visiolla

Koposen ensimmäiset vuodet toimitusjohtajana olivat raha-asioiden setvimistä ja selviytymistä. Vaihtoehtojen puuttuessa jatkoaikaa saatiin tekemällä nopeasti laskutettavia urakoita, kuten mikrotukea ja tietoliikennekaapelointeja. Kauppaa tehtiin kuitenkin koko ajan vaikeuksista huolimatta.

– Kyllä vyötä piti kiristää toden teolla. Aina en maksanut itselleni palkkaa. Jouduimme irtisanomaan huipputyyppejä. Neljän vuoden kurimuksen jälkeen pääsimme veloistamme. Vaikka oli tiukkaa, näimme mihin maailma on menossa. Tiesimme, että paikannuksesta, mobiililaitteista ja tiedolla johtamisesta tulee arkipäivää. Ja se oli meidän juttu.

Koponen on ehta visionääri, jolla on jalat Savon maaperässä, mutta katse tiukasti tulevaisuudessa. Tänä päivänä käytössä olevat työajanseuranta- ja kalustonhallintaratkaisut on kehitetty jo useita vuosia sitten. Nyt kehityspanokset laitetaan tekoälyyn, IoT:iin ja oman Kiho Platformin kehittämiseen. Lisäksi yrityksen osaaminen automatisoitujen laskutuspalvelujen kehittämiseen on herättänyt kiinnostusta Pohjois-Amerikan markkinoilla.

Osaavat ihmiset kasvun tekijöinä

Reilun kymmenen vuoden aikana Kihon tilanne on muuttunut ratkaisevasti. Kriisiyrityksestä on tullut skaalautuvan kasvun vaiheessa porskuttava menestyjä, joka kiinnostaa sijoittajia. Kiihtyneen kasvun myötä myös yrityksen asiakkuudet ovat kasvaneet. Esimerkkinä tästä on tänä vuonna aloitettu yhteistyö infraverkkoja rakentavan Eltel Networksin kanssa.

– Olemme tehneet kasvun kovalla työllä. Tämä on meille uudenlainen tilanne, kun on tilaa ja resursseja toimia sekä varaa tehdä asioita pidemmällä spektrillä.

Kasvun ytimessä ovat kovat tekijät ja osaavat ihmiset. Kihon ihmisiä yhdistää yrittäjähenkisyys, luottamus ja suvaitsevaisuus. Jokaiselle työntekijälle annetaan vastuuta ja vapautta omaan työhönsä.

– Olen on aina halunnut olla tiivis osa tiimiä, en kenenkään yläpuolella. Yrityksen kasvettua olen joutunut keskittymään aiempaa enemmän toimitusjohtajan hommiin. Nykyään teen yhä enemmän päätöksiä yhdessä muiden vastuuhenkilöiden kanssa. Päätöksenteko on tasapainoilua vahvan intuition ja raa’an datan välillä.

Yrityksen missio on myös olennaisilta osin pysynyt samana.

– Panostamme täysillä laatuun ja tuotekehitykseen. Haluamme olla koko ajan kilpailijoitamme edellä. Tiivistettynä sanoisin, että me haluamme vähentää turhaa työtä ja rakentaa parempaa maailmaa digitalisaation avulla, kiteyttää Koponen.